Etukäteen vuosikymmenen tylsimmästä Clásicosta tulikin jännitysnäytelmä – tuomarit nousivat suureen rooliin

Barcelonan ja Real Madridin välinen kauden toinen ja samalla viimeinen El Clásico päättyi lopulta lukuihin 2-2.
Ottelun alku oli vauhdikas. Luis Suárez ampui kotijoukkueen johtoon kymmenen minuutin kohdalla komeasti volleystä. Barcelona aloitti ottelun pirteästi ja sai myös muutaman muun potentiaalisen maalipaikan Suárezin osuman lisäksi.
Real Madrid ei lannistunut Barcelonan väkevästä alusta. Cristiano Ronaldo toi vieraat tasoihin viittä minuuttia myöhemmin ohjattuaan Karim Benzeman keskityksen maalin edustalta sisään.
Ronaldo loukkasi tilanteessa oikeaa jalkaansa, sillä Gerard Piqué osui portugalilaisen jalkoihin yrittäessään estää maalia. Ronaldo kykeni kuitenkin jatkamaan ottelua puoliajalle saakka. Ronaldo joutui tulemaan puoliajalla vaihtoon ja madridilaistietojen mukaan kyseessä on nyrjähtänyt nilkka.
Clásicossa ei ole pelillistä panosta, jonka myötä monet ajattelivat, että kyseessä olisi tylsin Clásico vuosikausiin. Olihan Barcelona jo varmistanut mestaruutensa ja Real Madrid paikkansa ensi kauden Mestarien liigassa. Ottelusta kehkeytyi kuitenkin varsinainen välienselvittely.
Tunteet kuumenivat avausjakson loppuhetkillä. Aluksi Sergio Ramos ja Luis Suárez ottivat yhteen. Ramos taklasi Barcelona-kärkeä ja Suárez tulistui Ramosille. Kaksikko sai keltaiset kortit. Muutamaa minuuttia myöhemmin Lionel Messi käväisi muistuttamassa Ramosia aikaisemmasta taklauksestaan ryntäämällä kohti Madrid-kapteenia.
Ramosin ja Suárezin tapaan myös Messi palkittiin teostaan keltaisella kortilla. Avausjakson rumin tilanne nähtiin lisäajalla, kun Gareth Bale potkaisi takaapäin Samuel Umtitia pohkeeseen. Bale selvisi tempustaan ilman varoitusta, vaikka kyseessä oli selvä punaisen kortin paikka.
Barcelona ei lopettanut avausjaksoa täysmiehisenä. Sergi Roberto nimittäin näytti lyövän Marceloa kasvojen seudulle ja Marcelo tipahti välittömästi maan pintaan. Tuomari ajoi Roberton suoralla punaisella ulos ja Barcelona joutui pelaamaan koko toisen jakson vajaalla.
Toinen puoliaika
Barcelona pelasi äärimmäisen pirteän toisen puoliajan ottaen huomioon, että katalaanit olivat vajaamiehisiä.
Messi vei Barcelonan johtoon toisen jakson alussa komealla sijoituslaukauksellaan. Messi harhautti tilanteessa muutaman vierailijoiden puolustajan ja laukoi vastustamattoman vedon ohi Keylor Navasin.
Real Madrid otti ottelun hallintaansa odotetusti päästyään pelaamaan vajaamiehistä Barcelonaa vastaan.
Viimeiset ratkaisut olivat kuitenkin varsin heikkoja. Muun muassa Marco Asensio ja Karim Benzema saivat potentiaaliset paikat, mutta vedot viuhuivat suoraan kohti Marc-André ter Stegeniä.
Real Madrid tuli tasoihin noin 20 minuuttia ennen loppua Balen loisto-osumalla. Asensio syötti boksiin juosseelle Balelle, joka viimeisteli ensimmäisellä kosketuksella komeasti vieraat tasoihin.
Real Madrid haki voittomaalia loppuhetkillä, mutta Barcelonan puolustus kesti ja pisteet tasattiin Katalonian illassa. Barcelona on kahden ottelun päässä kokonaan tappiottomasta sarjakaudesta.
Real Madrid sai pisteellä kiinni aikaisemmin tänään kotonaan Espanyolille hävinnyttä Atléticoa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi