Radio Marca: MLS-seura kiinnostunut La Liga -seuran ”pahasta pojasta” – tarjous hylätty

Sergio Araujo on pelannut kuluvan kauden lainalla kreikkalaisen AEK Ateenan riveissä.
Argentiinalaiskärki on joutunut Las Palmas -uransa aikana tekemisiin virkavallan kanssa muun muassa ajettuaan autoa humalatilassa.
Araujo sai teostaan sakkoja ja menetti ajokorttinsa, mutta teki samanlaisen tempun vain kuukausia myöhemmin ja poistui AEK:n lainasopimuksen turvin.
Las Palmas putosi ensi kaudeksi Segundaan ja seuran omistajana ainakin vielä tällä hetkellä toimiva Miguel Ángel Ramírez totesi kanarialaismedioille, että pitkälti jokainen parhaillaan lainalla oleva pelaaja tulee jäämään seuraan ensi kaudeksi.
Mukaanlukien Araujo.
Marcan mukaan MLS-seura Los Angeles Galaxy on tehnyt Las Palmasille 10 miljoonan euron tarjouksen Araujosta. Las Palmas on kuitenkin kieltäytynyt yhdysvaltalaisseuran tarjouksesta. Los Angeles Galaxya edustaa muun muassa Zlatan Ibrahimovic, Giovani Dos Santos ja Ashley Cole.
– Emme ole näillä näkymin myymässä suurinta osaa nykyisistä pelaajistamme. Toki jos saamme suuria tarjouksia, milloin meidän kannattaisi myydä, niin silloin toki myymme, Ramírez totesi.
Araujo iski tällä kaudella AEK:lle 13 täysosumaa Kreikan pääsarjassa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus