Bayern München Sevillaa vahvempi – ja onnekkaampi

Estadio Ramón Sánchez Pizjuán todisti Mestarien liigan puolivälieränäytelmää Sevillan ja Bayern Münchenin välillä tiistai-iltana.
Vieraat pitivät palloa valtaosan ottelusta, mutta Sevilla iski varsinkin avausjaksolla tehokkaasti vastaan. Lopulta kuitenkin niin taito, jaksaminen kuin tuurikin olivat saksalaisryhmän puolella – lopputulos 1-2.
Ottelu sai melko rajuja piirteitä reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen, kun kotijoukkueen pelaaja toisensa jälkeen pysäytettiin hyökkäyspäädyssä tylysti. Illan ensimmäisen tilastomerkinnän kirjautti itselleen Franck Ribéry – varoitus 13. minuutilla. Kahta minuuttia myöhemmin saman huomioinnin osakseen sai Sevillan Joaquín Correa.
Pelin rikkonaisuus selkeästi sopi isännille; kun ottelun alussa pelattiin lähinnä Sevillan päädyssä, oltiin vartin kohdalla paljon lähempänä Bayernin maalia. 20. minuutilla jopa niin lähellä, että Pablo Sarabian veto painui vain niukasti ohi takakulman.
31. minuutin kohdalla sama mies onnistui, saatuaan pallon boksissa suoraan Bayern-puolustajan nenän edestä. Saksalaismiehistö vaati maalia hylättäväksi käsivirheen vuoksi, mutta näin ei käynyt. 1-0, maalin syöttäjänä Sergio Escudero.
Kymmenen minuuttia ennen taukoa Bayern joutui tekemään vaihdon, kun Arturo Vidal loukkaantui. Chileläisen tilalle James Rodríguez.
Minuutti vaihdosta, ja tilanne oli tasan 1-1. Pallo päätyi Sevilla-maaliin, kun Riberyn keskitykseksi tarkoitettu siirto otti kimmokkeen kotijoukkueen pelaajasta ja painui etukulmaan. Epäonnen soturina Jesús Navas.
Koko ensimmäinen jakso mentiin lujaa, eikä kovuudessa säästelty. Maalintekoyritykset merkittiin tasan 4-4.
#SEVBAY LIVE BLOG: buff.ly/2GuhN0y
Reilun tunnin pelin jälken Javi Martínez sai loistopaikan viedä Bayern johtoon. Läheltä tehtyyn ohjaukseen ehti kuitenkin loistavasti Sevilla-vahti David Soría.
68. minuutilla Thiago Alcantara hiljensi stadionin puskemalla Ribéryn tsippipallon maan kautta ohi Sorían, 1-2.
Bayern ei lopulta jättänyt itsestään millään tavoin suvereenia vaikutelmaa, sen perustekeminen vain riitti tänään voittoon.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- La Ligan puheenjohtaja latasi suorat sanat seurajoukkueiden MM-kisoista
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa