Lionel Messi pelasti viime hetkillä – Barcelonan ensimmäinen tappio oli muutaman minuutin päässä
Kuva: Getty Images
Lauantain päätti huima taisto, kun Sevilla oli lähellä aiheuttaa Barcelonalle kauden ensimmäisen sarjatappion. Barca oli viimeiselle viisiminuuttiselle saakka kaksi maalia takana, mutta onnistui kirimään minuutin sisällä kiinni pisteeseen 2-2-tuloksella.
Andalusialaisisännillä oli lukuisia paikkoja ratkoa peli, mutta ryhmän viimeistely petti kovissa paikoissa.
Barcan sankariksi nousi tällä kertaa vaihdosta pelin aloittanut Lionel Messi. Argentiinalaisen iski varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla tasoituksen matalalla sijoituksella rangaistusalueen takaa.
Barcelona pelasi ilman keskikentän ankkuriaan Sergio Busquetsia espanjalaisen loukkaannuttua maajoukkuekomennuksella.
Ensimmäinen jakso
Barca loi ensimmäisen vaarapaikkansa jo ottelun kolmannella minuutilla. Luis Suárez nappasi pallon rangaistusalueen vasemmalta puolelta ja koitti ohittaa Sergio Ricon matalalla laukauksella. Sevilla-vahti kuitenkin pysäytti vedon varmalla torjunnalla. 21. minuutilla puolestaan isäntäjoukkue Sevilla kävi lähellä. Jesus Navas keskitti boksin sisään, josta Joaquín Correa hyppäsi puskupalloon. Argentiinalainen kuitenkin puski harmittavasti etutolpalta ohi maalin. Sevilla pääsi kuitenkin johtoasemaan vielä ennen taukoa. 36. minuutilla Sergio Escudero syötti eteen Correalle, joka löysi lyhyellä tarjoilulla keskeltä merkkaamattoman Franco Vázquezin. Vázquezilta matala laukaus keskeltä sisään ja kotijoukkue 1-0-johtoon.Toinen jakso
Sevillan etumatka kasvoi toisen jakson alussa. Luis Murielin laukaus otti kimmokkeen Samuel Umtititin jalasta ja yllätti Barca-vahti Marc-André ter Stegenin. Navasilla oli loistopaikka ampua 55. minuutilla jo kolmas luoti Barcan koneistoon. Laituri leikkasi oikealta läpi ja edessä oli vain ter Stegen. Navas kuitenkin hätääntyi ratkaisuvaiheessa ja käänsi selän maalivahdille menettäen hallinnan. Jatkotilanne kimposi vielä vasemmalla odottaneelle Vázquezille, mutta avausmaalin tekijä laukoi kotijoukkueeen harmiksi sivuverkkoon. Pian Navasin tilanteen jälkeen Barca reagoi ottamalla Messin sisään vaihdosta. Ousmane Dembélé sai väistyä. Vaara oli välittömästi läsnä, kun argentiinalainen 61. minuutilla Jordi Alban vasemmalta laidalta irti. Laitapuolustaja juoksi takatolpalle ja antoi nopean syötön oikealle Suárezille. Uruguaylainen ampui lopulta tolppaa hipoen vaikeasta paikasta ohi. Suárez onnistui tuomaan Barcan maalin päähän viimeisellä viisiminuuttisella vain kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Hyökkääjä ohjasi pallon sisään kulmapotkutilanteessa. Vain hetkeä aiemmin Ivan Rakitic oli puskenut pallon tolppaan. Tasoitus puolestaan oli minuuttia myöhemmin Messin käsialaa. Philippe Coutinho antoi boksin taakse, josta argentiinalainen lähetti matalan ja tarkan kudin suoraan vasempaan alanurkkaan. Enempää maaleja ei nähty ja Sevillassa jäätiin pistejakoon. Sevilla-Barcelona 2-2 (1-0) 1-0 Franco Vázquez (36.) 2-0 Luis Muriel (50.) 2-1 Luis Suárez (88.) 2-2 Lionel Messi (89.)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Marc-André ter Stegen joutuu leikkaukseen – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Copa del Reyn välieräjoukkueet yhtä vaille selvillä – näin kävi keskiviikkona
- Sergio Ramos takaisin La Ligaan? Ex-seura otti kantaa kuumaan huhuun
- Kova väite: Álvaro Arbeloa on jo nyt menettänyt pelaajien luottamuksen
- Saksalaislegenda: Marc-André ter Stegen menettämässä MM-unelmansa – ”Jos se varmistuu…”
- Vinícius herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa: ”Aina kun sarjan toimitusjohtajalta kysyy siitä…”
- Onda Cero: Real Madrid pettynyt Álvaro Arbeloan valintoihin
- Barcelona pani sensaatiojoukkueen pihalle – lopusta tuli trilleri
- Onko tässä Xabi Alonson seuraava joukkue?
- Atlético Madrid vahvistui siirtorajalla – useita hankintoja
- Kova väite: Álvaro Arbeloa on jo nyt menettänyt pelaajien luottamuksen
- Barcelona pani sensaatiojoukkueen pihalle – lopusta tuli trilleri
- Onda Cero: Real Madrid pettynyt Álvaro Arbeloan valintoihin
- Saksalaislegenda: Marc-André ter Stegen menettämässä MM-unelmansa – ”Jos se varmistuu…”
- Sergio Ramos takaisin La Ligaan? Ex-seura otti kantaa kuumaan huhuun
- Copa del Reyn välieräjoukkueet yhtä vaille selvillä – näin kävi keskiviikkona
- Vinícius herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa: ”Aina kun sarjan toimitusjohtajalta kysyy siitä…”
- Atlético Madrid vahvistui siirtorajalla – useita hankintoja
- Onko tässä Xabi Alonson seuraava joukkue?
- Manchester United haluaa Marcus Rashfordin takaisin Barcelonasta