AS: Neymar-huhut roihahtivat liekkeihin – Real Madrid saamassa jättimäisen rahoittajan siirtoa varten
Kuva: Getty Images
Voisiko Neymarin siirto PSG:stä Real Madridiin sittenkin toteutua?
Eilen kerroimme AS:n pohjalta, että Real voisi rahoittaa siirron säästöillä ja peräti kuuden pelaajan myynnillä (lue tästä, ketkä lähtisivät myyntiin). Nyt noita myyntejä ei välttämättä tarvitsisikaan tehdä – ainakaan ihan noin suuressa mittakaavassa. Mukaan on nimittäin astumassa sellainen peluri, jolla rahaa riittää.
AS kertoo etusivun jutussaan, että urheilujätti Nike on halukas rahoittamaan osan Neymarin siirrosta, jonka epäillään kustantavan 400 miljoonaa euroa. Nikelle liike olisi luonnollisesti strateginen, sillä yhtiö käy jatkuvaa kaksinkamppailua Adidaksen kanssa, mitä tulee suurseurojen paitasponsorointiin.
Real on ollut Adidaksen ”tallissa” vuodesta 2012. Tuolloin osapuolet solmivat vuoteen 2020 ulottuvan sopimuksen, joka takaa Realille 40 miljoonan euron vuosittaiset tulot. Kuulostaa paljolta, mutta nykymaailmassa se on oikeastaan aika vähän.
Aivan hiljattain on nähty useampia tapauksia, joissa suurseurat ovat neuvotelleet paitasopimuksensa uusiksi. Esimerkiksi vuonna 2016 Nike teki Barcelonan kanssa sopimuksen, joka takaa katalaaniseuralle vuosittain 105 miljoonaa euroa. Summa voi nousta jopa 155 miljoonaan tiettyjen ehtojen täyttyessä. Manchester United puolestaan saa Adidakselta 85 miljoonaa per vuosi, kymmenen vuoden ajan.
[readmore from=Neymar]
Jos uudelleenjärjestely ei ole onnistunut, sopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti. Esimerkiksi AC Milanilla oli Adidaksen kanssa sopimus vuoteen 2023 asti, mutta hiljattain Milan kertoikin, että ensi vuodesta lähtien paidat tarjoaa Puma. Samalla tavalla Chelsea vaihtoi Adidaksen Nikeen, ja sai samalla nostettua vuosiansioitaan noin 20 miljoonalla eurolla.
Football Leaks paljasti melko hiljattain, että Real ja Adidas neuvottelevat parannellusta sopimuksesta. Se olisi kokonaisarvoltaan miljardi euroa ja kattaisi kymmenen vuotta (eli vuosittain 100 miljoonaa). Tämä on nyt AS:n mukaan se rako, johon Nike haluaa iskeä. Tukirahoitus Neymar-kauppaan voisi auttaa kaappaamaan Realin Niken talliin vuosikausiksi eteenpäin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- José Mourinho otti kantaa tulikuumaan Real Madrid -huhuun
- Toimittaja: Julián Álvarez todennäköisesti jäämässä Atléticoon
- Laitapuolustaja unelmoi paluusta Barcelonaan
- Kakkosvahti sittenkin jäämässä Real Madridiin
- Barcelona etsii uutta pelipaikkaa – Camp Nou voi olla poissa käytöstä ison osan kaudesta 2027–28
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- Barcelona etsii uutta pelipaikkaa – Camp Nou voi olla poissa käytöstä ison osan kaudesta 2027–28
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Sky: Atlético asetti ison hintalapun Julián Álvarezille
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Laitapuolustaja unelmoi paluusta Barcelonaan
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Atlético Madridin kauden kohokohdasta uhkaa tulla pannukakku – taas yksi avauskokoonpanon mies sivuun
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa
- Real Madrid haluaa tehdä jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa