MD: Seurapomo kiistää että lupauksen siirto Barcelonaan olisi maalissa – ”Mutta kyllä neuvotteluissa on edetty”
Kuva: Getty Images
Mundo Deportivo uutisoi pari päivää sitten, että osapuolet olisivat päässeet sopuun Arthurin siirtymisestä Grêmiosta Barcelonaan.
Grêmion seurapomo Romildo Bolzan kiistää tiedon siirron varmistumisesta. Bolzan tosin myönsi samaan hengenvetoon, että neuvotteluissa on edistytty.
– Meille ei ole kerrottu, että Arthur on myyty. Tuo on lehtien juttuja, Bolzan sanoi MD:n mukaan.
– Mutta neuvotteluja kyllä käydään ja joissain asioissa on edistytty. Yksi niistä on se, että Arthur pysyy meillä pidempään.
”Pidempään” tarkoittanee tässä yhteydessä sitä, että Arthur siirtyy Barcelonaan aikaisintaan ensi talvena. On myös mahdollista, että 21-vuotias keskikenttämies jää vielä senkin jälkeen Grêmioon lainalle.
Bolzan valotti myös eri osapuolten tarjoustilannetta. Hän kehotti Barcelonan delegaatiota matkustamaan Brasiliaan.
– Grêmio ei ole saanut Barcelonalta vastausta tarjoukseen. Me olemme esittäneet pyyntihintamme, mutta emme ole saaneet vastausta. Siirtoa ei siis ole sovittu heidän kanssaan.
– Heidän on tultava tänne ja sanottava, hyväksyvätkö he ehdotuksemme. Jotkut asiat, kuten pelaajan pysyminen täällä koko vuoden ajan, ovat tärkeitä.
Arthurin – kuten monen brasilialaispelaajan – kohdalla asioita hankaloittaa omistuksen pirstoutuminen. Grêmio omistaa 60 prosenttia Arthurin pelioikeuksista, seuran entinen puheenjohtaja 20 prosenttia ja pelaaja itse 20 prosenttia.
Barcelona on MD:n mukaan tehnyt 60 prosentin osuudesta 25 miljoonan euron tarjouksen. Grêmio ei tiettävästi halua myydä osuuttaan alle 30 miljoonalla. Barcelonan kannalta kokonaissumma on siis nousemassa noin 50 miljoonaan.
[readmore from=Barcelona]
Arthur on Grêmion oma kasvatti, jota on katalaanilehdissä verrattu pelityylinsä puolesta Andrés Iniestaan ja Thiago Alcântaraan.
Nuorukainen nostettiin viime keväänä pysyvästi edustusjoukkueeseen. Vastuuta tuli välittömästi runsaasti, yhteensä 39 ottelun verran. Arthur kiitti vastuusta voittamalla joukkueensa kanssa Etelä-Amerikan mestaruusturnauksen, Copa Libertadoresin. Brasilian Serie A:ssa Arthur valittiin vuoden tulokkaaksi ja hän ylsi myös sarjan tähdistöjoukkueeseen.
Brasiliaa Arthur on edustanut U17- ja U20-tasoilla. Viime syyskuussa hän sai ensimmäisen kutsunsa A-maaotteluun.
Arthurin lisäksi Barcelona tavoittelee siirtomarkkinoilta tiettävästi Antoine Griezmannia. Atlético Madridin hyökkääjä olisi irrotettavissa 100 miljoonan euron hintaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ter Stegenin siirrossa taas uusi käänne – maalivahti jäi Barcelonaan
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua