Super Bowl -valmentajalla outo vastaus erikoiseen Messi-kysymykseen

Maanantain vastaisena yönä miljoonat ja taas miljoonat ihmiset liimaantuvat tv-vastaanottimien ääreen, kun Yhdysvalloissa pelataan Super Bowl, amerikkalaisen jalkapallon suurtapahtuma.
Lajin kestomenestyjä New England Patriots on esiintynyt Super Bowlissa peräti kymmenen kertaa – useammin kuin mikään muu seura. Kahdeksan näistä finaaleista on tapahtunut sen jälkeen, kun joukkueen valmentaja Bill Belichick ja legendaarinen pelinrakentaja Tom Brady saapuivat joukkueeseen vuonna 2000.
Torstaina Belichickin velvollisuus oli astella lehdistön eteen tulevaa loppuottelua pohjustamaan. Menestysvalmentaja tunnetaan kuivista mitäänsanomattomista vastauksistaan, eikä tämäkään kerta tuonut poikkeusta.
Super Bowl vetää valtavasti kiinnostusta ympäri maailman, ja niinpä lehdistötilaisuuteen oli matkustanut myös argentiinalainen lehtimies. Argentiinalaistoimittajan mieleen juolahti pyytää Belichickiä vertailemaan toisiinsa lajiensa kahta ehdotonta legendaa, 40-vuotiasta Tom Bradyä sekä yhtä kaikkien aikojen jalkapalloilijoista, Barcelonan Lionel Messiä.
Reportterin tavoitteena lienee ollut saada aikaan hyviä otsikoita kotimaassaan, mutta mies taisi jäädä tyhjin käsin. Vastauksesta päätellen Belichickillä kun ei tuntunut olevan aavistustakaan siitä, kuka Lionel Messi on.
– En ottaisi joukkueeseeni ketään muuta pelinrakentajaa mieluummin kuin Tomin, Belichickin vastaus kuului.
Tuskinpa toimittaja kuitenkaan tarkoitti, että Messi voisi seurata Bradya Patriotsin pelinrakentajana. Eiköhän Messin ole parasta pysytellä leipälajissaan oikeassa jalkapallossa.
Lähde: For The Win
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan UCL-haaveet murenivat – Eric García: ”Kukaan ei luottanut meihin tällä kaudella”
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Inter-luotsi varoittaa Barca-tähdestä: ”Se on mahdotonta”