Messi ja Suárez pelastivat Barcelonan kauden ensimmäiseltä sarjatappiolta – vietiinkö vastustajalta selvä pilkku?

Barcelona voitti sunnuntaina kotonaan Alavésin La Ligassa 2-1.
Ottelu lähti käyntiin Barcelonan hallinnassa, mutta katalonialaisten puolustukselle sattui jo pelin alkuvaiheilla kummallisia kömmähdyksiä.
Alavésin Hernán Pérez ja Ibai Gómez pääsivät vartin pelin jälkeen kahden pelaajan voimin puolittaiseen läpiajoon. Gómez pääsi lopulta laukomaankin, mutta Barcelonan maalia vartioinut Marc-André ter Stegen luki tilanteen hyvin ja torjui pallon varmasti.
Seuraavalle tilanteelle ter Stegenkään ei voinut mitään. Gómez lähetti 23. minuutilla loistavan läpisyötön John Guidettille, joka nappasi pallon mukaansa ja sijoitti sen etukulmaan, vaikka liukastuikin laukauksensa aikana.
Gómezin maalisyöttö oli kerrassaan loistava, mutta Barcelonan puolustus aukesi vieraiden avausosumassa jo toistamiseen helponnäköisesti lyhyen ajan sisään.
Barça tuntui virkoavan takaiskusta jonkin verran, ja ottelu siirtyi selkeämmin Alavésin päätyyn. Vierasjoukkue vaikutti kuitenkin edelleen vaaralliselta pallon saadessaan.
43. minuutilla Barcelona sai vapaapotkun 30 metrin paikkeilta, ja erikoistilannetta asteli ampumaan Lionel Messi. Ensi alkuun etäisyys maalille vaikutti liian pitkältä laukaukselle. Messin veto lähti kuitenkin suoraan kohti oikeaa ylänurkkaa, mutta Alavés-vahti Fernando Pacheco venyi kenties kauden näyttävimpään torjuntaansa.
Guidetti = goleador
Pacheco = salvador
Barcelona piti ensimmäisellä jaksolla palloa 80-prosenttisesti ja johti maalintekoyrityksiä tauolle mentäessä 6-4.
Toinen puolisko lähti hieman verkkaisesti käyntiin, ja Barcelonan päävalmentaja Ernesto Valverde reagoi tilanteeseen vaihtamalla laitapuolustajat Lucas Dignen ja Nélson Semedon 53. minuutilla kentältä ulos. Heidän tilalleen tulivat Jordi Alba ja Sergi Roberto.
Alavésin hyökkäykset tuntuivat tyrehtyneen täysin. Vierasjoukkue puolusti kuitenkin isolla sydämellä, ja kotiyleisö rupesi turhautumaan suosikkiensa saamattomuuteen.
Ruotsalaishyökkääjä Guidetti taikoi kuitenkin 62. minuutilla täysin tyhjästä potentiaalisen maalipaikan Alavésille, kun hän löysi upealla kääntösyötöllään Gómezin. Hyökkäys vaikutti jo menetetyltä, kun pallo takertui laiturin jalkoihin, mutta hän löysi vasemmalta laidalta Rubén Duarten, joka pääsi laukomaan ensimmäisellä kosketuksellaan. Ter Stegen torjui yrityksen kulmapotkuksi.
Pitkät ja kärsivälliset hyökkäykset eivät tuoneet toivottua tulosta Barcelonalle, joten katalonialaiset lähtivät etenemään suoraviivaisemmin. Kapellimestari Messi järjesteli 68. minuutilla loistavan tekopaikan Luis Suárezille, kun hän syötti pallon kahden Alavésin puolustajan välistä rangaistusalueelle. Uruguaylaishyökkääjä Suárez laukoi kohti takakulmaa, mutta mahtavia otteita esittänyt Pacheco torjui kudin jalallaan.
Seuraavaa tilannetta ei enää Pachecokaan pelastanut. Barça-kapteeni Andrés Iniesta ohitti 72. minuutilla kaksi pelaajaa vasemmalla laidalla ja lähetti päätyviivalta keskityksen Suárezille, joka tykitti pallon suoraan ilmasta volleylla maaliin. Hidastukset paljastivat, että Suárezin veto osui matkalla Gerard Piquén käteen.
Ottelussa holtittomasti taklauksia jaellut Mubarak Wakaso murensi joukkueensa unelmat vieraspisteestä 83. minuutilla, kun hän kaatoi Barcelonan pelaajan oman rangaistusalueensa reunalla. Pallon taakse asteli jälleen Messi, joka upotti tällä kertaa vapaapotkunsa vastustamattomasti verkon perukoille.
Alavés koki 88. minuutilla kärsineensä oikeusmurhan, kun Gómezin laukaus pysähtyi Barcelonan puolustajan Samuel Umtitin käteen kotijoukkueen rangaistusalueella. Veto oli matkalla kohti Barcelonan maalia. Tilanne jätti kuitenkin paljon tulkinnan varaan, sillä laukaus lähti hyvin läheltä Umtitia.
Baskivieraan pelaajat protestoivat tilannetta vielä ottelun jälkeenkin.
Huom. Otsikkoa ja jutun loppuosaa muokattu 29. tammikuuta 2018 klo 0:17
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Lucas Bergströmin tilanne paranee – Mallorca myi ykkösmaalivahtinsa
- Franco Mastantuono, 18, vakuutti Xabi Alonson: ”Todella itseluottavainen kaveri”
- Hansi Flick hermostui Barcelonan joukkueelle – ”Tästä on puhuttava pelaajien kanssa”
- Santi Cazorla lähetti suoran viestin seurajohdolle: ”Odotamme vahvistuksia”
- Barcelonan maali puhuttaa – valmentaja ei voi ymmärtää: ”Kaikki näimme, mitä tapahtui”
- Kaksi punaista korttia avausjaksolla – tunteet kuumenivat Barcelonan kauden avausottelussa
- Marcus Rashford matkustaa Mallorcaan – pelioikeus silti täysi kysymysmerkki
- Barcelona saa uuden hankintansa tolppien väliin La Liga -avaukseen
- Barcelona vahvisti tärkeän jatkosopimuksen
- Barcelona myi oikeudet pelaajaan – kesän hankinnat saadaan nyt rekisteröityä?
- Hansi Flick hermostui Barcelonan joukkueelle – ”Tästä on puhuttava pelaajien kanssa”
- Barcelonan maali puhuttaa – valmentaja ei voi ymmärtää: ”Kaikki näimme, mitä tapahtui”
- Franco Mastantuono, 18, vakuutti Xabi Alonson: ”Todella itseluottavainen kaveri”
- Santi Cazorla lähetti suoran viestin seurajohdolle: ”Odotamme vahvistuksia”
- Kaksi punaista korttia avausjaksolla – tunteet kuumenivat Barcelonan kauden avausottelussa
- Marcus Rashford matkustaa Mallorcaan – pelioikeus silti täysi kysymysmerkki
- Barcelona myi oikeudet pelaajaan – kesän hankinnat saadaan nyt rekisteröityä?
- Barcelona vahvisti tärkeän jatkosopimuksen
- Barcelona saa uuden hankintansa tolppien väliin La Liga -avaukseen
- La Liga alkaa tuntien kuluttua, pelaajia ei saada rekisteröityä – ”Sarjamme on naurunaihe”