Asiantuntija: Cristiano Ronaldo haluaa lähteä Madridista – ”Real haluaisi taistelun PSG:n ja Man Unitedin välillä”
Kuva: Getty Images
Real Madrid näyttäisi olevan valmis luopumaan monivuotisesta ykköstykistään Cristiano Ronaldosta, mutta esimerkiksi siirto takaisin Manchester Unitediin ei sujuisi asiantuntijan mukaan yksinkertaisesti. Sky Sportsin Guillem Balaguén mukaan englantilaisseura olisi erityisen hankalassa asemassa mahdollisen siirron kustannusten kanssa.
– Ronaldon viesti on se, että hän haluaa lähteä, ja Real Madrid vaikuttaa olevan halukas päästämään hänet lähtemään. Real haluaisi kuitenkin nähdä taistelun PSG:n ja Man Unitedin välillä, mutta tilanne on monimutkaisempi kuin pelkästään oleminen pelaajasta kiinnostunut, toteaa Balagué.
– Noin 44 miljoonan punnan vuotuisen nettopalkkavaatimuksen lisäksi Real vaatisi lisäksi noin 89 miljoonaa puntaa Ronaldosta, mikä on iso kuluerä 33 vuotta täyttävästä pelaajasta. Tässä on Unitedin pulma: seura ei voi olla osoittamatta kiinnostusta, jos Ronaldon vahvistetaan olevan saatavilla. Hänen siirtonsa vaativa valtava rahasumma ei ole kuitenkaan perusteltavissa.
Vuonna 2009 Manchesterista Madridiin siirtynyt Ronaldo on osunut tällä kaudella vain neljä kertaa La Ligassa. Balagué sanoo, että espanjalaisseura saattaa valmistautua tulevaisuuteen ilman portugalilaista.
– Kyse ei ole vain siitä faktasta, ettei hän tee paljon maaleja, koska olen sanonut jo muutaman vuoden ajan, että hänen fyysinen huippunsa on takanapäin. Tarkoitan sitä, että hän jatkaa maalien tekemistä tämän heikon vireen jälkeen, mutta hänen vaikutuksensa peleissä on pienenemässä.
– Vaikka hänelle luvattiin uusi sopimus viime kaudella Mestarien liigan loppuottelun jälkeen, hän ei ole saanut sitä. Näyttää siltä, ettei Realilla ole aikomusta jatkaa sitä, sillä viimeinen sopimus allekirjoitettiin marraskuussa 2016.
Balaguén mukaan myöskään Ronaldon vire ei viittaa siihen, että uusi sopimus pitäisi sorvata kiireellä. Madridilaisseura tarvitsee portugalilaista johtavaan rooliin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Atlético kiinnostunut Bayern-pelaajasta
- Marcus Rashford puhui tulevaisuudestaan
- Toimittaja: Atlético-floppi jättämässä seuran – neuvottelee paluusta kotimaahansa
- Sport: Robert Lewandowski valmis palkanalennukseen jäädäkseen Barcelonaan
- Marca: Atlético tarjoaa Diego Simeonelle uutta jatkosopimusta
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan

- Media: Real Madrid hakee inspiraatiota Barcelonasta