Athletic Bilbaon maalivahtisopassa uusi käänne: jatkosopimus, mutta ”väärälle” maalivahdille

Athletic Bilbao on tehnyt jatkosopimuksen Iago Herrerínin kanssa. Seura tiedotti asiasta verkkosivuillaan.
29-vuotiaan Herrerínin uusi sopimus ulottuu kesään 2021 asti. Ulosostopykälä on 50 miljoonaa euroa.
Athleticin maalivahtitilanne on tällä hetkellä sanalla sanoen mielenkiintoinen. Herrerín on useamman vuoden ajan toiminut Athleticissa kakkosvahtina. Ensin edessä oli Gorka Iraizoz ja sittemmin Kepa Arrizabalaga. Nyt tilanne on kuitenkin monimutkaisempi.
Kepa on yhdistetty siirtohuhuissa voimakkaasti Real Madridiin. On jopa puhuttu sovitusta kaupasta, joskaan ihan niin pitkällä ei todennäköisesti vielä olla. Varmaa on kuitenkin se, että Kepa ei ole suostunut jatkamaan sopimustaan, joka päättyy tulevana kesänä. Näillä näkymin Athletic siis menettää Kepan viimeistään kesällä.
Tilanne on johtanut siihen, että Herrerín on päässyt viime aikoina pelaamaan. Virallisesti Kepa on loukkaantunut, mutta järjestely voi johtua myös sopimusasioista. Athletic kun haluaisi kipeästi Kepan nimen jatkopaperiin.
Juuri nyt näkymät ovat Herrerínin kannalta hyvät. Hän toimii virkaatekevänä ykkösmaalivahtina ja ensi kaudella hän on sitä kenties virallisestikin, mikäli Kepa lähtee seurasta. Ainakin tuore jatkosopimus kielii siitä, että Herrerínistä on yhtäkkiä tullut Athleticille tärkeä pelaaja.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- La Ligan puheenjohtaja latasi suorat sanat seurajoukkueiden MM-kisoista
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- La Ligan puheenjohtaja latasi suorat sanat seurajoukkueiden MM-kisoista