Atléticon keskikenttäpelaaja vahvisti: Ei ole neuvotellut Argentiinan suurseuran kanssa – jäämässä Madridiin
Kuva: Getty Images
Atlético on odottanut tammikuuta kuin kuuta nousevaa.
Siirtokiellossa viimeiset puolitoista vuotta ollut seura saa viimein Diego Costan ja Vitolon käyttöönsä.
Luvassa on myös poistujia, joiden joukossa ovat ainakin Nico Gaitán ja Luciano Vietto. Myös kolmatta argentiinalaista, nimittäin Augusto Fernándezia on viety siirtohuhuissa pois Atléticosta. Keskikenttäpelaaja ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan ole jättämässä Atléticoa.
Argentiinalaislehdistö uutisoi Auguston neuvotelleen entisen seuransa River Platen kanssa tammikuisesta siirrosta. Pelaajan mukaan se ei kuitenkaan pidä paikkaansa.
– Siirtoikkunan lähestyessä aina ilmestyy huhuja, mutta tässä tilanteessa ne ovat nimenomaan vain huhuja. Sanoin jo aikoinaan, ettei kukaan tule neuvottelemaan kanssani, Augusto viittasi jäämiseensä.
Augusto palasi pelikentille lokakuussa jopa yli vuoden kestäneen vamman jälkeen. Auguston polvi meni pahasti rikki viime vuoden syyskuussa, mutta nyt argentiinalainen on jälleen pelikunnossa.
– Olen nyt täydessä kunnossa. Viimeinen vuosi on ollut todella vaikea minulle henkilökohtaisesti. On selvää, että peliajan saaminen Atléticon kaltaisessa suurseurassa on vaikeaa, mutta nautin jokaisesta päivästä täällä ja haluan pelata mahdollisimman paljon.
Lähde: ESPN
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla