Kaksi emämunausta neljässä päivässä – ”Hänen ei olisi pitänyt viheltää näin pian Barcelona-virheen jälkeen” (KUVA)
Kuva: Getty Images
Ignacio Iglesias Villanueva hankki eilen illalla lisää vihamiehiä itselleen.
Viime viikonlopulta muistetaan Lionel Messin päivänselvä maali ottelussa Valenciaa vastaan. Iglesias Villanueva ei maalia hyväksynyt. Eilen illalla espanjalaistuomari päätti puolestaan viheltää Espanyolille rangaistuspotkun käsivirheen seurauksena. Koko käsivirhe oli hieman kyseenalainen, mutta vielä hämmentävämpää oli se, että rike tapahtui yli metrin rangaistusalueen ulkopuolella.
Espanyol teki pilkulta maalin ja voitti ottelun Tenerifeä vastaan maalein 3-2. Sillä tuloksella Espanyol eteni Copa del Reyssä jatkoon. 2-2-tulos olisi vienyt jatkoon Tenerifen. Ja aivan samalla tavalla Barcelona jäi viikonloppuna 1-1-tasapeliin ja menetti siten arvokkaita pisteitä La Ligan mestaruustaistelussa.
– On ihan selvää, että tuomari vaikutti ottelun lopputulokseen. Pilkku toi heidät tasoihin ja antoi heille mahdollisuuden voittoon, Tenerifen puheenjohtaja Miguel Concepción sanoi SER:lle paikallislehti La Opinión de Tenerifen mukaan.
– Tässä on syytäkin olla vihainen. Iso virhe pudotti meidät jatkosta.
Concepciónin mukaan Iglesias Villanuevaa ei olisi pitänyt asetella erotuomariksi mihinkään otteluun näin pian Barcelona-pelin emämunauksen jälkeen.
– Tuomarin, joka tekee noin ison virheen muutama päivä sitten, ei ehkä olisi pitänyt olla viheltämässä näin nopeasti korkean stressitason vuoksi.
Concepciónilta kysyttiin myös, aikooko hän ottaa asian puheeksi erotuomaripomo Victoriano Sánchez Arminion kanssa.
– Hän sanoisi meille, että olemme oikeassa, mutta ei se vie meitä jatkoon Copassa.
– Me putosimme totaalisen epäreilulla tavalla. Olen samaa mieltä valmentajan kanssa siitä, että kaikkea ei pidä nyt tunnekuohussa sanoa, mutta ei tämä viha tästä laannu.
Lue tästä, mitä Tenerifen päävalmentajalla oli sanottavana tuomarivirheestä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- MD: Huipputoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Onko Real Madrid parempi ilman Kylian Mbappéa? Toimittajat muistuttavat suurista puutteista

- Real Madrid -tähden vaimo liittyi tuomarien kriitikoihin: ”Stadion on pantava kiinni”
- MD: Huipputoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Onko Real Madrid parempi ilman Kylian Mbappéa? Toimittajat muistuttavat suurista puutteista
- Barcelonalle iso päivä La Ligan mestaruusjahdissa – alivoimainen Atlético kaatui