Mesut Özilkö edullinen? – saksalaisella Barcelonalle tähtitieteellinen palkkavaatimus
Kuva: Getty Images
Kerroimme äskettäin, kuinka Barcelona harkitsee hankkivansa tammikuussa Arsenalista Mesut Özilin, mikäli Liverpoolin Philippe Coutinho ei vieläkään ole saatavana. Tärkeä vaikutin olisi Özilin edullinen 20 miljoonan euron siirtokorvaus.
Saksan maajoukkueen pelintekijä on selvästi tietoinen siitä, että Barcelonan kassaan jäisi edullisen siirtosumman jälkeen vielä runsaasti nappuloita sijoitettavaksi. Siksi miehen palkkavaatimus onkin suorastaan tähtitieteellinen.
AS kertoo, että Özil pyytää Barcelonalta 19 miljoonan euron vuotuista bruttopalkkaa. Viikkotasolla se merkitsisi 370 000 euroa. Verojen jälkeen summasta jäisi käteen 10 miljoonaa euroa vuodessa. Lisäksi Özil vaatii muhkeaa allekirjoitusbonusta.
Özilin hankkiminen onnistuisi ainoastaan, mikäli Barca saa tammikuussa Arda Turanin pois palkkalistoillaan. Katsomossa aikansa kuluttava turkkilainen on Barcelonan kokoonpanon kuudenneksi parhaiten palkattu pelaaja.
Arsenalin manageri Arséne Wengerille Özilin siirtyminen Barcelonaan olisi tiettävästi huomattavasti mieluisampi vaihtoehto kuin miehen päästäminen Manchester Unitediin.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Athletic Bilbao murskasi Atlético Madridin – Diego Simeonen ryhmä täysin nollattu
- Kylian Mbappé sai tylytystä itsekkääksi väitetystä käytöksestä
- Tästä syystä Kylian Mbappé ei saanut uutta rangaistuspotkua
- Lamine Yamal ei ehkä ole pelikunnossa
- Näin José Mourinho kommentoi yllätystappiota
- Kylian Mbappé epäonnistui ratkaisuhetkillä – Real Madridille kauden ensimmäinen tappio
- Ferran Torres: ”Siirto PSG:hen oli askel eteenpäin urallani”
- Diego Simeone toivoo Julián Álvarezin ottaneen opikseen kesän tapahtumista
- Näkökulma: tässä Xabi Alonso epäonnistui – nyt José Mourinho yrittää välttää saman virheen
- Real Madrid jätti entisen huippupuolustajan ulos Mestarien liigan listasta

- Marca: Real Madridin seuralegenda haluaa palata takaisin seuraan tulevaisuudessa
- Näin José Mourinho kommentoi yllätystappiota
- MD: Barcelona erottuu jälleen muista La Ligan seuroista – yksi tilasto pistää silmään
- Real Madridin pelaaja jäi kiinni rattijuopumuksesta – näin José Mourinho reagoi
- Lautaro Martínez kertoi mielipiteensä Barcelona-huhuista