Lähde: Barcelona uskoo saavansa Saksan maajoukkuepelaajan vain 20 miljoonalla eurolla

Yksi vahvinten Barcelonaan viime aikoina yhdistetyistä pelaajista on Arsenalin Mesut Özil. Useiden lähteiden mukaan katalonialaisseura kääntää katseena 29-vuotiaaseen pelintekijään, jos Liverpoolin Philippe Coutinhon siirrosta ei päästä yhteisymmärrykseen tammikuun siirtoikkunankaan aikana.
Mundo Deportivon mukaan Özil houkuttelee Barcelonaa todella paljon ja yksi syistä tähän on hänen edullinen hintansa. Arsenal osti Saksan maajoukkuepelaajan Real Madridista vuonna 2013 noin 47 miljoonalla eurolla. Barcelona puolestaan uskoo, että tammikuussa tuosta summasta voi ottaa yli puolet pois, sillä he ovat varmoja, että 20 miljoonaa euroa riittää.
Syy tähän on siinä, että Özilin sopimus lontoolaisseuran kanssa on päättymässä kuluvan kauden jälkeen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ilman uutta jatkosopimusta Arsenal joutuisi mahdollisesti luopumaan pelaajastaan ilmaiseksi kesällä 2018.
Halvan hinnan lisäksi Özil houkuttaa Barcelonaa, sillä hän olisi edustuskelpoinen Mestarien liigan jatkopeleissä, toisin kuin Coutinho, joka on pelannut kilpailussa jo Liverpoolin paidassa.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus