Valencia venytti sunnuntain 2-0 -vierasvoitollaan Espanyolista La Ligan voittoputkensa jo kahdeksaan peliin (uutinen). Se merkitsi samalla seuran ennätystä.

Tuorein voitto ei tullut helposti, sillä Espanyol hätyytteli Valencian maalia etenkin avausjaksolla useaan otteeseen. Vaikeudet myöntää myös Valencian toisen osuman viimeistellyt Santi Mina, joka pääsi avauskokoonpanoon Simone Zazan istuttua juuri vammastaan toipuneena vaihtopenkillä.

– Voitto vaati kovaa työtä, sillä hyvin pelannut Espanyol piti meitä avausjaksolla pihdeissään. Toisella puoliajalla pidimme jo enemmän palloa, loimme maalipaikkoja ja teimme maalitkin, kauden viidennen maalinsa tehnyt Mina totesi BeIN Sportsin haastattelussa Marcan mukaan.

– Valencia on aina ollut suurseura ja olemme valmiita haastamaan minkä tahansa joukkueen. Suurseuratkin voittavat juuri näin.

Eilen tasan pelanneet Real Madrid ja Atlético Madrid ovat jääneet Barcelonasta jo kymmenen pisteen päähän, joten monet pitävät kuusi pistettä näitä enemmän kerännyttä Valenciaa jo Barcan ainoan haastajana mestaruustaistelussa. Valmennusjohto kuitenkin toppuuttelee näitä puheita.

Espanyol-voiton jälkeen medialle puhui kakkosvalmentaja Rubén Uría, sillä kesken ottelun ulosajettu Marcelino ei halunnut lausuntoja antaa.

– Tiedämme, että ensimmäinen tappio tulee ennemmin tai myöhemmin. Barcelona-ottelua emme vielä ajattele, vaan nautimme tästä voitosta, Uría sanoi.

– Emme ajattele olevamme mestariehdokkaita. Olisi virhe tehdä niin tässä vaiheessa kautta. Haluamme vain voittaa Barcelonan.

Barcelonan ja Real Madridin kilpailuasetelma ei Uríaa kiinnosta.

– Pukukopissa soi reggaeton, siellä kuunnellaan Marcelinoa eikä muulla ole väliä. Se, mitä Madridista ja Barcelonasta puhutaan, ei vaikuta meihin mitenkään. Meitä kiinnostaa vain voittaa jokainen ottelu.