Málagalle viimein vasta kauden toinen voitto – parjattu lainakärki Valioliigasta teki voittomaalin

Málaga ja Deportivo iskivät yhteen La Rosaledan sunnuntaisessa alkuiltapäivässä.
Kahden kriisijoukkueen kohtaamisesta tuli lopulta varsin maalirikas, vaikka sitä tuskin monet odottivatkaan. Maalinteon kanssa suurissa ongelmissa olleet joukkueet loivat jatkuvasti maalipaikkoja ja ottelun ensimmäinen osuma nähtiin jo vartin kohdalla, kun isäntien Roberto Rosales siirsi Málagan johtoon.
Deportivo tuli tasoihin vain kahdeksaa minuuttia myöhemmin. Celso Borges keskitti ja Lucas Pérez puski pallon yläkulmaan. Deportivo meni johtoon toisen jakson alussa. Fabian Schär ryösti pallon, levitti laitaan, juoksi boksiin ja viimeisteli pelivälineen tyhjään maaliin. Maali oli sveitsiläistopparin kauden ensimmäinen.
Málaga ei kuitenkaan lannistunut. Chory Castro toi maalin edustalta Málagan tasoihin vain hetkeä myöhemmin ja viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua Rosaledan yleisö räjähti huutomyrskyyn – toista kertaa koko kaudella. Borja Bastón pelattiin läpiajoon, eikä Atlético-kasvatti epäonnistunut maalipaikassaan.
Maali oli Swanseasta Málagaan lainalle saapuneelle Borjalle vasta kauden ensimmäinen. Borja on saanut otteistaan paljon kritiikkiä ja Málagan päävalmentaja Míchel onkin alkanut pudottamaan Borjaa penkin puolelle.
Nyt asiat saattavat kuitenkin muuttua.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus

- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista