Entinen Real Madrid -pelaaja kertoi kokemuksensa Mourinhosta – ”Oli alle vuorokausi aikaa valita uusi seura”
Kuva: Getty Images
Monet muistavat varmasti Royston Drenthen. Tuon rastapäisen pikakiiturin, joka oli kirjoilla Real Madridissa yhteensä kuuden vuoden ajan.
Uransa lopettanut ja Rap-musiikin pariin siirtynyt Drenthe kertasi Marcan haastattelussa kokemustaan José Mourinhon alaisuudessa Real Madridissa. Drenthe ei pelannut ainuttakaan virallista ottelua Real Madridin paidassa Mourinhon aikakaudella, mutta eräs varsin kummallinen välikohtaus kaksikon välillä todistettiin syksyllä 2010.
Drenthe odotti saavansa peliaikaa, mutta lopulta hollantilaisen pitikin poistua siirtoikkunan viimeisenä päivänä Real Madridista.
– Olin hyvissä väleissä Bernd Schusterin kanssa. Ongelmani alkoivat, kun Mourinho saapui seuraan. Hän poisti minut seurasta. Sanoin hänelle muutamaan otteeseen varsin rumasti, koska mielestäni se ei ollut oikein, mitä hän teki minulle.
– Olin hänen alaisuudessaan harjoituskaudella ja tein silloin valtavasti töitä. Futis tuntui hyvältä ja olin todella keskittynyt Real Madridissa menestymiseen. Marcelo oli loukkaantunut, jonka vuoksi odotin pääseväni pelaamaan. Sitten siirtoikkunan viimeisenä päivänä Mourinho soittaa minulle ja sanoi, että minun pitää poistua Real Madridista. Minulla oli alle vuorokausi aikaa valita uusi seura. En voinut uskoa sitä ja suutuin sen vuoksi.
– Vaadin Mourinholta selitystä, mutta hän sanoi ettei voinut tehdä asialle mitään. Menin sitten Hérculesiin lainalle. Aloitimme kauden voittamalla Barcelonan vieraissa 2-0 ja pääsin mukaan Hollannin maajoukkueeseen. Ongelmat alkoivat siinä vaiheessa, kun seura ei maksanut enää pelaajilleen palkkoja. Lopetimme silloin harjoittelun ja sitten Mourinho soitti minulle. Hän suuttui minulle pahemman kerran ja totesi, että olen Madridin pelaaja ja en voi tehdä tuollaista. Haluaisin nähdä Mourinhon valmentavan, jos hänelle ei maksettaisi siitä mitään. Siitä se kaikki sitten lähti ja urani Madridissa oli mennyttä, Drenthe latasi.
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- José Mourinho otti kantaa tulikuumaan Real Madrid -huhuun
- Toimittaja: Julián Álvarez todennäköisesti jäämässä Atléticoon
- Laitapuolustaja unelmoi paluusta Barcelonaan
- Kakkosvahti sittenkin jäämässä Real Madridiin
- Barcelona etsii uutta pelipaikkaa – Camp Nou voi olla poissa käytöstä ison osan kaudesta 2027–28
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- José Mourinho otti kantaa tulikuumaan Real Madrid -huhuun
- Barcelona etsii uutta pelipaikkaa – Camp Nou voi olla poissa käytöstä ison osan kaudesta 2027–28
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Julián Álvarez todennäköisesti jäämässä Atléticoon
- Laitapuolustaja unelmoi paluusta Barcelonaan
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Kakkosvahti sittenkin jäämässä Real Madridiin
- Atlético Madridin kauden kohokohdasta uhkaa tulla pannukakku – taas yksi avauskokoonpanon mies sivuun
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa