La Liga -pelaajat johdattivat Kroatian jo MM-kisojen kynnykselle – Kreikka täysin aseeton
Kuva: Getty Images
Suomen kanssa samassa karsintalohkossa pelannut Kroatia tuuppasi toisen jalkansa jo tukevasti MM-kisojen oven väliin kaadettuaan kotikentällään Kreikan murskaavasti 4-1. Kreikka on omassa kotiottelussaan todella haastavan tehtävän edessä.
Kroatian ensimmäisen maalin teki 13. peliminuutilla rangaistuspotkusta Real Madridin Luka Modric. Eikä Modricin maalista kulunut kuin kuusi minuuttia, kun AC Milanin Nikola Kalinic muutti johtolukemiksi jo 2-0.
Puolen tunnin kohdalla Kreikan toppari Sokratis puski hienosti kulmapotkusta vieraille kavennuksen, mutta Kroatian vastaus saatiin melkein välittömästi. Atlético Madridin puolustaja Sime Vrsaljko lähetti laidaltaan täydellisen keskityksen, ja Ivan Perisic nikkasi ruutupaidat jälleen kahden maalin johtoon.
Kun toista puoliaikaa oli pelattu neljä minuuttia, nähtiin pelin viimeinen maali. Domagoj Vida nosti pallon rangaistusalueelle, Vrsaljko aavisti oikein kreikkalaispuolustajan hapuilun ja Andrej Kramaric lakaisi irtopallon helposti maaliin. Vrsaljkolle tästä jo pelin toinen syöttömerkintä.
Nimivahva Kroatia oli ottelussa selvästi niskan päällä. Kreikka loi maalintekotilaisuuksia lähes yksinomaan erikoistilanteista, mutta muuten se oli jatkuvasti askeleen jäljessä. Aivan ottelun lopussa Kostas Mitroglou oli vielä lähellä pistää otteluparin jännäksi kavennusmaalillaan, mutta Danijel Subasic venytti alanurkkaan pallon tielle.
Modricin ja Vrsaljkon lisäksi La Liga -pelaajista Kroatian avauskokoonpanossa pelasi myös Barcelonan Ivan Rakitic.
Illan toisessa MM-karsintaottelussa Sveitsi haki Pohjois-Irlannista 1-0 -vierasvoiton Ricardo Rodríguezin rankkarimaalilla. Molempien otteluparien toiset osaottelut pelataan sunnuntaina.
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Barcelona vetäytyi virallisesti Euroopan Superliigasta – Real Madrid yksin jäljellä
- Peli peruttiin neljä tuntia ennen aloitusvihellystä – Real Oviedo harkitsee oikeustoimia
- La Ligan peli siirretään kentän huonon kunnon takia – ”Epävakaa ja kelvoton”
- Barcelonan puheenjohtajaehdokas korvaisi Decon – näin kommentoi Hansi Flick
- Mestaruusjahti tiukentuu, mutta Real Madridin hyökkäysvaihtoehdot ohenevat
- Copa del Reyn välieräparit arvottu – Atlético ja Barcelona iskevät yhteen
- Atléticolle surkeita uutisia murskavoitosta huolimatta
- Atlético Madrid marssi jatkoon murskalukemin – Lookmanille unelmadebyytti
- Real Madridin tilanne vaikeutui – Rodrygon pelikielto venyi myös toiseen osaotteluun
- Girona-pomo tyrmistyi Ter Stegenin kohtalosta: ”Se on tragedia”
- Mestaruusjahti tiukentuu, mutta Real Madridin hyökkäysvaihtoehdot ohenevat
- Copa del Reyn välieräparit arvottu – Atlético ja Barcelona iskevät yhteen
- Atlético Madrid marssi jatkoon murskalukemin – Lookmanille unelmadebyytti
- Barcelonan puheenjohtajaehdokas korvaisi Decon – näin kommentoi Hansi Flick
- Real Madridin tilanne vaikeutui – Rodrygon pelikielto venyi myös toiseen osaotteluun
- Girona-pomo tyrmistyi Ter Stegenin kohtalosta: ”Se on tragedia”
- Atléticolle surkeita uutisia murskavoitosta huolimatta
- Barcelona vetäytyi virallisesti Euroopan Superliigasta – Real Madrid yksin jäljellä
- ESPN: Barcelona halukas jatkamaan Lewandowskin sopimusta – yhdellä ehdolla
- La Ligan peli siirretään kentän huonon kunnon takia – ”Epävakaa ja kelvoton”