Kivessyövästä selvinneen La Liga -pelaajan paluu lähenee – ”Haluan olla kentällä auttamassa joukkuetta”
Kuva: Getty Images
Athletic Bilbaon Yeray Alvarez on palannut joukkueensa harjoituksiin kukistettua kivessyövän jo toisen kerran.
22-vuotias puolustaja puhui lehdistötilaisuudessa keskiviikkona tuoreista kuulumisistaan.
– Väsyn joskus hoitojen oireista, mutta nyt osaan arvostaa asioita paljon enemmän ja väsyneisyyden tunne vähenee.
– Toipumiseni on jo loppusuoralla.
– Olen saanut paljon viestejä, joista olen todella kiitollinen. Tuki miellyttää minua, mutta vielä on lukuisia samankaltaisia tilanteita, joten meidän tulee jatkaa taistelua.
Sairauden lisäksi Alvarez puhui myös joukkueensa tilanteesta. Athletic Bilbao on ajautunut sarjataulukon viimeiselle neljännekselle hävittyään viidestä edellisestä sarjaottelustaan neljä.
– Kun olen katsomossa, kärsin enemmän kuin ollessani kentällä. On vaikeaa olla katsomossa ja katsoa, kun joukkueellasi ei mene suunnitelmien mukaan. Haluaisin vain olla kentällä auttamassa joukkuettani.
– Olen todella onnellinen siitä, miten asiat etenevät. Pre-seasonini on ollut käynnissä nyt seitsemän viikon ajan, mutta en halua asettaa itselleni aikarajoja. Tahdon vain tuntea oloni hyvväksi ja nauttia joukkuekavereideni kanssa harjoittelemisesta.
Lähde: football Espana
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Barcelonan kohu-Yamal ei peräänny – kuva lietsoo raivoa
- Tässä ovat Barcelonan ja Real Madridin avauskokoonpanot kauden ensimmäiseen El Clásicoon
- Kuka on Marcus Sorg? Tällainen on Barcelonan valmentaja El Clásicossa
- Lamine Yamalin sanat nostattivat kohun – nyt puhuvat valmentajat El Clásicon alla
- Villarreal nousi jättiläisten kantaan
- Xabi Alonso paljasti loistouutisia Real Madridin faneille
- Melkoinen trilleri – jumbokamppailussa huima loppu
- Athleticin Iñaki Williamsille vakava loukkaantuminen
- Rafael Benítez löysi uuden seuran – historiallinen diili
- Real Sociedadille erittäin tärkeät kolme pistettä
- Lamine Yamal täräytti hurjan väitteen Real Madridista El Clásicon alla – Madridissa raivostuttiin
- Rafael Benítez löysi uuden seuran – historiallinen diili
- Lamine Yamalin sanat nostattivat kohun – nyt puhuvat valmentajat El Clásicon alla
- Xabi Alonso paljasti loistouutisia Real Madridin faneille
- Athleticin Iñaki Williamsille vakava loukkaantuminen
- Melkoinen trilleri – jumbokamppailussa huima loppu
- Saudit taas ostoksilla Barcelonassa? Cristiano Ronaldon haave toteutumassa, tosin yli kymmenen vuotta myöhässä
- Fichajes: Onnistuminen Real Madridia vastaan toi Juve-pelaajalle paikan Los Blancosin ostoslistalla
- Villarreal nousi jättiläisten kantaan
- Marcus Rashford paljasti, kuka Barcelonan pelaajista on tehnyt häneen suurimman vaikutuksen