Iker Casillasille arvokas henkilökohtainen palkinto – tätä eivät Messi ja Cristiano ole voittaneet

Iker Casillas on valittu ”Kultainen jalka” -palkinnon saajaksi.
Palkinto on hieman tavallisesta poikkeava, sillä sen voi voittaa vain vähintään 28-vuotias aktiivipelaaja. Valintakriteereiksi mainitaan saavutukset yksilö- ja joukkuetasolla. Myös henkilön luonteenpiirteillä on merkitystä. Erityistä palkinnossa on myös se, että palkinnon voi voittaa urallaan vain kerran.
Kultainen jalka -palkintoa voitaneen pitää jonkinlaisena elämäntyöpalkintona, sillä esimerkiksi Casillasin kohdalla ura on ollut parhaiden Real Madrid -vuosien jälkeen alamäessä. Tätä nykyä mies edustaa Portoa, jossa hän putosi lokakuun aikana penkinlämmittäjäksi.
– Mestarien liiga, jonka voitimme [Real Madridissa] vuonna 2000, seuran kahdeksas Euroopan Cupin voitto, on urani hienoimpia hetkiä. Toinen sellainen oli MM-kisojen voitto Etelä-Afrikassa [vuonna 2010], Casillas sanoi.
Casillas on palkinnon 15-vuotisen historian toinen espanjalaisvoittaja. FC Barcelonan Andrés Iniesta pokkasi pystin vuonna 2014. Viime vuonna palkinnon voitti Juventuksen ja Italian maalivahti Gianluigi Buffon.
Poikkeuksellista voittajalistassa on se, että Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo eivät ole tätä pystiä voittaneet. Molemmilla on ikäkriteerien puolesta ollut siihen mahdollisuus jo hyvän aikaa.
Kultainen jalka -palkinnon voittajat
[table id=48 /]
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Inter-luotsi varoittaa Barca-tähdestä: ”Se on mahdotonta”
- Nyt se on lähes varmaa: Real Madrid tekemässä huippuhankinnan
- Barcelona saa huipputärkeän palasen takaisin Mestarien liigan ratkaisupeliin
- Barcelonan Raphinha oli lähellä valita toisen maajoukkueen: ”Onneksi passini ei mennyt läpi”
- Lehti: Arsenal-tähti osoittanut kiinnostusta Real Madrid -siirrolle
- Toni Kroos näkee tämän Barcelonan pelaajan korvaamattomana: ”Hän tarjoaa ratkaisuja”
- Arda Güler ja Kylian Mbappé tehokkaina Real Madridin voitossa
- Cope: Barcelona sai loistavia uutisia – Robert Lewandowski on sittenkin pelikunnossa
- Sport: Barcelona tarjoaa jatkosopimusta topparilleen
- AS: Real Madrid kiinnostunut Benfican laitapuolustajasta – yrittää saada siirtosummaa pienemmäksi
- Barcelonan Raphinha oli lähellä valita toisen maajoukkueen: ”Onneksi passini ei mennyt läpi”
- Toni Kroos näkee tämän Barcelonan pelaajan korvaamattomana: ”Hän tarjoaa ratkaisuja”
- Inter-luotsi varoittaa Barca-tähdestä: ”Se on mahdotonta”
- Lehti: Arsenal-tähti osoittanut kiinnostusta Real Madrid -siirrolle
- Nyt se on lähes varmaa: Real Madrid tekemässä huippuhankinnan
- Barcelona saa huipputärkeän palasen takaisin Mestarien liigan ratkaisupeliin
- Cope: Barcelona sai loistavia uutisia – Robert Lewandowski on sittenkin pelikunnossa
- Sport: Barcelona tarjoaa jatkosopimusta topparilleen
- AS: Real Madrid kiinnostunut entisestä pelaajastaan – valmis palaamaan seuraan
- AS: Real Madrid kiinnostunut Benfican laitapuolustajasta – yrittää saada siirtosummaa pienemmäksi