EM-finaalin uusinta edessä – Espanja alle 17-vuotiaiden MM-finaaliin ennätyksiä tehtailevan Barca-lupauksen johdolla
Kuva: Getty Images
Espanja selvitti keskiviikkona tiensä alle 17-vuotiaiden MM-loppuotteluun. Välierässä kukistui Mali maalein 3-1.
Espanjan sankari ottelussa oli Barcelonan hyökkääjä Abel Ruíz. Ruíz teki jo ensimmäisellä puoliajalla kaksi maalia. Toisella jaksolla Valencian Ferran Torres – jota sekä Barcelonan että Real Madridin kerrotaan havittelevan – lisäsi johdon 3-0:aan. Lassana N’Diaye kavensi loppulukemiksi 3-1.
Loppuottelussa Espanja saa vastaansa Englannin, joka on edennyt ainoana joukkueena kisoissa voitosta voittoon. Omassa välierässään Englanti kaatoi samoin 3-1 -numeroin Brasilian, jolle Espanja oli taipunut alkulohkovaiheessa. Loppuottelu pelataan lauantai-iltana Kolkatassa, yhdessä Intian suurimmista kaupungeista.
Finaalissa nähdään näin ollen uusinta saman ikäluokan EM-loppuottelusta. Englanti ja Espanja pelasivat euroopanmestaruudesta toukokuussa, ja tuolloin Espanja oli täpärästi parempi. Nacho Díaz teki Espanjalle 2-2 -tasoituksen varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla, ja mestaruuden Espanja voitti lopulta rangaistuspotkukilpailussa.
Englannilla on ollut juniorien arvoturnauksissa suorastaan satumaisen hyvä vuosi, ja 17-vuotiaiden MM-kisoissakaan sille ei ole löytynyt pysäyttäjää. Ei, vaikka Borussia Dortmund kutsui kesken kisojen takaisin riveihinsä Jadon Sanchon, Englannin kenties suurimman tähden.
Loppuottelussa kohtaavat myös kaksi turnauksen parasta maalintekijää. Maalipörssin kärjessä on Liverpoolin Rhian Brewster, joka teki hattutempun sekä puolivälierässä että välierässä. Brewsterin kokonaismaalisaldo on seitsemän maalia. Kuudessa maalissa on Espanjan Abel Ruíz, joka on tehnyt neljä maaleistaan pudotuspeleissä.
Ruíz on ikäluokassaan todellinen huippulupaus, sillä hänellä on takanaan jo kahdet alle 17-vuotiaiden EM-kisat. 27 maalillaan Ruíz on Espanjan alle 17-vuotiaiden maajoukkueen kaikkien aikojen paras maalintekijä. Lisäksi hän on alle 17-vuotiaiden EM-turnaushistorian ykkösmaalipyssy.
Kaikkiaan Espanjan MM-joukkueessa on neljä Barcelonan ja viisi Real Madridin pelaajaa.
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan
- Media: Real Madrid hakee inspiraatiota Barcelonasta
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle
- Óscar Mingueza Valioliiga-jättiläisen kiikarissa
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa
- Vinícius sai vihellyskonsertin Real Madridin kannattajilta
- Barcelona voitokas La Ligan kärkikamppailussa – Lamine Yamal iski maalin
- Barcelonan toppari loukkasi polvensa – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Real Sociedad nimitti uuden päävalmentajan
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Óscar Mingueza Valioliiga-jättiläisen kiikarissa
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle
- Barcelona voitokas La Ligan kärkikamppailussa – Lamine Yamal iski maalin
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa
- Vinícius sai vihellyskonsertin Real Madridin kannattajilta
- Raphinha ei päässyt FIFA:n tähdistökentälliseen – Hansi Flick: ”Naurettavaa”
- Kylian Mbappé lähetti terveiset Cristiano Ronaldolle: ”Uskomatonta”
- Kylian Mbappé ylsi Cristiano Ronaldon ennätykseen
- Barcelonan toppari loukkasi polvensa – kuukausiksi sivuun pelikentiltä