Marca: Real Madrid hankkimassa peräti kolme uutta tulevaisuuden lupausta
Kuva: Getty Images
Nuoret pelaajat kuuluvat olennaisesti Real Madridin nykyiseen siirtomarkkinastrategiaan. Nyt madridilaislehti Marca kertoo, että Real on taas kolmen nuoren lupauksen perässä.
Seuran edustajat olivat tarkkailemassa Amine Gouiria, Alania ja Ferrán Torresia alle 17-vuotiaiden MM-kisoissa Intiassa. Lehden mukaan Real pyrkii hankkimaan kaikki kolme.
Keskushyökkääjänä pelaava Gouiri ei ole vielä pelannut Lyonin edustusjoukkueessa. Ranskan U17-ryhmässä nuorukainen sen sijaan on tehnyt kovaa jälkeä. 14 ottelussa nuorukainen on paukuttanut peräti 20 maalia. Meneillään olevissa MM-kisoissa Gouiri on osunut kolmessa pelissä jo viisi kertaa. Hän johtaa turnauksen maalipörssiä.
Alan on hyökkäävä keskikenttäpelaaja, joka edustaa seuratasolla kotimaansa Brasilian Palmeirasia. Gouirin tavoin Alan ei ole vielä debytoinut edustusjoukkueessa. Brasilian U17-joukkueessa 163-senttinen pelaaja on pelannut 19 ottelua. Tehoja on syntynyt kolmen maalin ja seitsemän maalisyötön verran.
Torres taas on Valencian organisaatiossa pelaava oikea laitahyökkääjä. Tällä kaudella nuorukainen on iskenyt yhden maalin pelaamassaan kuudessa Segunda B:n ottelussa. Espanjan U17-joukkueessa Torres on pelannut 18 ottelua. Hänen sopimuksensa ulosostopykälä on kahdeksan miljoonaa euroa.
LUE MYÖS:
- Sergio Ramos lähtee Meksikosta – ura jatkuu
- Ferran Torresille hattutemppu Barcelonan maalijuhlissa
- Kylian Mbappé lähestyy Cristiano Ronaldon ennätystä
- Lähde: Barcelona on antanut taas yhdelle avainpelaajalle erioikeuden lähteä Saudi-Arabiaan
- Barcelonan aktiivisuus pelaajamarkkinoilla riippuu siitä, mitä Ronald Araújo tekee
- Real Oviedo ei onnistunut ohittamaan Lucas Bergströmiä
- Barcelona-legenda pelaa tänään uransa viimeisen ottelun
- Espanjan MM-kisalohko on nyt tiedossa
- Virallista: Luottopelaaja teki jatkosopimuksen Barcelonan kanssa
- Sport: Toppari ei palaa Barcelonaan Ronald Araújon tilanteesta huolimatta

- Emmanuel Petit kertoi miksei Barcelona voita Mestarien liigaa
- Virallista: Luottopelaaja teki jatkosopimuksen Barcelonan kanssa