La Liga -puolustaja ehti jo vetäytyä maajoukkueesta – haluaa palata auttamaan maataan
Kuva: Getty Images
Zou Feddal on aloittanut etappinsa Betisissä loistavasti.
Marokkolaistoppari siirtyi Betisiin Alavésista kesällä ja on noussut välittömästi Quique Setiénin luottomieheksi. Feddal on onnistunut myös kahdesti maalinteossa.
Feddal ehti jättää Marokon A-maajoukkueen taakseen muutama viikko sitten riideltyään maajoukkuevalmentaja Hervé Renardin kanssa, mutta nyt Feddal on kuitenkin valmis palaamaan maajoukkueen mukaan.
– Päätös, jonka tein muutama viikko sitten oli harkitsematon. Olen valmis palaamaan maajoukkueeseen. Puhuin valmentajan kanssa ja pyysin häneltä anteeksi. Tavoitteeni on jatkaa maajoukkueessa niin pitkään kuin mahdollista, Feddal kirjoitti Twitter-tilillään.
Elokuussa Feddal ilmoitti, ettei palaisi maajoukkueeseen ennen kuin Renard olisi saanut kenkää. Puolustaja kuitenkin ymmärsi, että maansa on historiallisessa tilanteessa ja Feddal haluaa auttaa maajoukkuettaan.
Marokko johtaa tällä hetkellä Afrikan MM-karsintojen C-lohkoa pisteen erolla Norsunluurannikkoon. Lohkon päätöskamppailu pelataan kuukauden kuluttua nimenomaan Norsunluurannikon ja Marokon välillä. Norsunluurannikko voittaa lohkon, jos onnistuu nappaamaan täyden pistepotin Marokolta. Lohkon voittaja menee suoraan ensi kesällä pelattavaan MM-lopputurnaukseen.
Marokko osallistui MM-lopputurnaukseen viimeksi 20 vuotta sitten Ranskan MM-kisoissa. Silloin Marokko ei edennyt alkulohkosta jatkoon.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja

- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku