Manchester Unitedin entinen maalivahti Edwin van der Sar kertoo FourFourTwo-lehdessä näkemyksensä siitä, miksi Cristiano Ronaldo nousi Wayne Rooneyn sijaan Ballon d’Or-voittajaksi. Ronaldon ja Rooneyn arvioitiin olevan samalla tasolla nuorempina. Entiset seurakaverukset ovat syntyneet vuonna 1985. – He molemmat tekivät äärimmäisen kovasti töitä kentällä, mutta Cristiano vei sen vielä yhden pykälän ylemmäs, van der Sar toteaa. – Kentän ulkopuolella Ronaldo keskittyi laajasti kaikkeen, kuten kunnolla lepäämiseen ja kroppansa vahvistamiseen. Joukkueharjoitusten jälkeen portugalilaisella oli usein tapana harjoitella vapaapotkujaan. Hän pyysi hollantilaista maalivahdiksi. – Minulla oli tapana sanoa, että olen vanha, joten hänen kannattaisi käyttää yhtä nuorten joukkueen maalivahdeista, mutta hän halusi minun menevän maalille, koska hän halusi ohittaa minut, kertaa van der Sar. – Kiusasin häntä paljon ja sanoin ”Et tee maalia minua vastaan Ronnie, tiedät sen. Kysy reservimaalivahdilta, se on parempi asia itseluottamuksesi kannalta”. – Hän kiihtyi ja vastasi ”Ei, ei – sinun on mentävä maaliin!” Van der Sar vaikuttaa kunnioittavan Ronaldoa suuresti. – Cristiano on kuitenkin todella hyvä tyyppi. Ja yleinen käsitys hänestä ei heijasta hänen todellista persoonaansa. Lähde: Mirror

LUE MYÖS: