Real Madridin otteluaikataulu seurajoukkueiden MM-turnauksessa selvillä
Real Madrid tekee joulukuussa seurajoukkueiden MM-turnauksen historiaa, sillä se on ensimmäinen kilpailun puolustava mestari, joka on selviytynyt mukaan kisoihin mestaruuttaan puolustamaan. Tämänvuotinen turnaus pelataan Yhdistyneiden Arabiemiraattien Abu Dhabissa ja Al Ainissa 6.-16. joulukuuta.
Tuttuun tapaan Euroopan ja Etelä-Amerikan Mestarien liigan voittajien ei tarvitse osallistua kilpailun alkukierroksille lainkaan, vaan ne pääsevät suoraan semifinaalivaiheeseen. Näinpä Real Madridkin suorittaa ensiesiintymisensä turnauksessa 13.12. klo 19 Suomen aikaa pelattavassa välierässä. Turnauksen loppuottelu puolestaan pelataan lauantaina 16.12. samaan kellonaikaan.
Turnaukseen osallistuvista seitsemästä joukkueesta on toistaiseksi selvillä vasta neljä. Pohjois- ja Keski-Amerikkaa edustaa meksikolainen Pachuca ja Oseaniaa kilpailun vakiokävijä, vuosikymmenen jokaisessa turnauksessa mukana ollut uusiseelantilainen Auckland City. Isäntämaan mandaatilla turnauksessa pelaa Arabiemiraattien kansallinen mestari Al-Jazira.
Sekin on mahdollista, että kisoissa nähdään mukana myös Barcelona. Ei tosin Katalonian ylpeys FC Barcelona, vaan ecuadorilainen Barcelona SC, joka on mukana Etelä-Amerikan Mestarien liigan Copa Libertadoresin välierävaiheessa. Niin Etelä-Amerikan edustaja kuin myös Aasian ja Afrikan edustajat ovat selvillä marraskuussa.
Turnauksen ottelukaavio arvotaan 9. lokakuuta.
Mikäli Real Madrid onnistuu valloittamaan turnauksen toisena peräkkäisenä vuonna, nousisi se kolmella mestaruudellaan Barcelonan rinnalle seurajoukkueiden MM-kisahistorian menestyneimmäksi joukkueeksi.
- Real Madridiin yhdistetty superlupaus: ”Unelmani on voittaa Ballon d’Or”
- Rodri kuukaudeksi sivuun pelikentiltä – näin Hansi Flick kommentoi
- Katse tulevaisuuteen: Rafael Nadalista Real Madridin puheenjohtaja?
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde