Barcelona-pomot selittelivät: ’Voisimme esitellä kaksi pelaajaa, jotka olisivat maksaneet 270 miljoonaa’
Kuva: Getty Images
Kritiikkiä osakseen saaneet Barcelona-pomot Albert Soler ja Robert Fernández selittelivät seuran toimintaa siirtomarkkinoilla lauantain lehdistötilaisuudessa.
Soler korosti, että markkinat ovat muuttuneet merkittävästi lyhyen ajan sisällä ja seuraa on johdettava vastuullisesti. Hän viittasi pelaajien hintojen räjähdysmäiseen nousuun.
– Päätavoitteeni oli olla vaarantamatta seuran pääomaa ja taloudellista kannattavuutta, hän kommentoi Barcelonan verkkosivujen mukaan.
Soler luonnehti siirtomarkkinoita ”hulluiksi”. Hänen mukaansa muut seurat olivat tietoisia Barcelonan kassatilanteesta brasilialaishyökkääjä Neymarin myynnin jälkeen ja tekivät kohtuuttomia vaatimuksia.
– Voisimme olla tänään täällä esittelemässä kahta pelaajaa, jotka olisivat maksaneet meille 270 miljoonaa euroa. Se olisi ollut vastuutonta. Jos niin olisi tapahtunut, silloin todella olisi ollut syytä vaatia meidän eroamme.
Soler vahvisti, että seurajohto sai tietää Neymarin lähdöstä vasta pelaajan ilmoitettua asiasta. Hänen mukaansa brasilialainen teki päätöksensä täysin itsenäisesti.
Lisäksi Solerilta kysyttiin argentiinalaishyökkääjä Lionel Messin sopimustilanteesta. Hänen mukaansa syytä huoleen ei ole, ja avoinna on enää ”protokolla asiakirjojen virallisesta allekirjoittamisesta”.
Fernández sanoi olevansa tyytyväinen nykyjoukkueeseen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin