AS: Atlético tarjoaa argentiinalaista keskikenttäpelaajaansa Las Palmasiin

AS kertoo Atléticon tarjoavan Matías Kranevitteria Las Palmasiin.
Las Palmas etsii itselleen Swanseaan lähteneen Roque Mesan korvaajaa ja kanarialaisseura olisi valmis tekemään sopimuksen Kranevitterin kanssa. Argentiinan A-maajoukkueringissä oleva Kranevitter oli lainalla viime kaudella Sevillan riveissä, mutta ei onnistunut nostamaan itseään avauskokoonpanoon ja vietti vuoden pääosin penkin puolella.
Kranevitter on palannut Atléticon harjoitusvahvuuteen, mutta keskikenttäpelaajan tulevaisuus madridilaisseurassa on auki. Atlético saattaa hankkia itselleen vielä vahvistuksia keskikentän puolelle siirtokiellosta huolimatta, joka tarkottaisi sitä, ettei Kranevitterillä olisi vähäistä rooliakaan Atléticossa tammikuun jälkeen.
Atlético maksoi River Platelle Kranevitteristä kaksi vuotta sitten kahdeksan miljoonaa euroa.
Kranevitterin mahdollista Las Palmas -siirtoa helpottaisi AS:n mukaan Atléticon ja Las Palmasin hyvät välit. Sevillasta Atléticoon siirtynyt Vitolo pelaa nimittäin syyskauden kanarialaisten riveissä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi