Las Palmas oli vielä hetki sitten ilman päävalmentajaa, sillä kaudella 2016-17 sitä valmentanut Quique Setién siirtyy ensi kaudeksi Real Betisiin. Nyt seura ilmoitti, että sen reservijoukkueen Las Palmas Atléticon valmentaja Manolo Márquez korvaa Setiénin edustusjoukkueen valmentajana. Hänen sopimuksensa on vuoden mittainen, mutta mukana on myös optio toisesta kaudesta.

Márquezin valintaa voi pitää yllätyksenä, sillä hän ei ole urallaan valmentanut kuin alasarjoissa pelanneita joukkueita. Las Palmas Atlético pelasi viime kaudella maan neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla, mutta he saavuttivat nousun Segunda Division B:hen voittamalla sarjansa.

48-vuotias Márquez on kovan haasteen edessä. Las Palmas on vahvistanut kesän siirtoikkunan aikana joukkuettaan entisestään. Europelien ulkopuolelle jääminen olisi satsausten jälkeen suuri pettymys.