Atlético ja italialaislaituri purkivat sopimuksen – muutama seura kintereillä
Kuva: Getty Images
Atlético ja Alessio Cerci ovat purkaneet sopimuksensa. Italialaislaituri on tästä lähtien vapaa agentti ja siten kykenee siirtymään toiseen seuraan ilman siirtosummaa.
Cercin aika Atléticossa oli yksi harvoista Diego Simeonen epäonnistumisista. Kolme vuotta sitten Torinosta Atléticoon 16 miljoonalla eurolla saapunut Cerci pelasi seuran väreissä 11 ottelussa yhteensä alle 300 minuuttia tehden kaksi maalia.
Entinen Italian maajoukkuepelaaja oli osana Fernando Torresin paluuta Atléticoon, kun Cerci siirtyi puolentoista vuoden lainasopimuksella Milaniin joulukuussa 2014.
Cercin viimeinen vuosi on ollut haasteita täynnä. Hieman yli vuosi sitten vakavasti polvensa loukannut Cerci kävi leikkauksessa ja kuntoutti Atléticon harjoituskeskuksessa jalkaansa pitkälle syksyyn saakka. Polvivamman vuoksi Cercin elokuinen lainasiirto Bolognaan epäonnistui loppumetreillä ja pelaaja jäi koko kaudeksi Atléticon riveihin.
Cerci osallistui päättyneellä kaudella kahteen otteluun. Copassa kolmannella sarjatasolla pelaavaa Guijueloa vastaan Cerci esiintyi puolen tunnin verran ja keväällä italialainen pääsi tositoimiin loppuhetkillä Osasunaa vastaan.
Espanjalaislähteiden mukaan Las Palmas on kiinnostunut Cercistä, ja osapuolet saattavat alkaa neuvottelemaan sopimuksesta lähiaikoina. Tiedettävästi myös kreikkalainen Olympiakos ja italialaiset Bologna ja Crotone ovat osoittaneet kiinnostustaan Cerciä kohtaan.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista