Hämmentävä kuvio – Manchester City ostamassa seuran La Ligasta
Kuva: Getty Images
Pep Guardiola aloittaa elokuussa toisen kautensa valioliigamanagerina, mutta City-luotsin juuret ovat siitä huolimatta tiukasti Kataloniassa. Se lienee osaselitys siihen, miksi Manchester City on ostamassa itselleen seuraa La Ligasta.
Cityn ostoaikeiden kohde on äskettäin ensimmäistä kertaa seurahistoriansa aikana pääsarjatasolle noussut Girona. Katalaaniseuran ja manchesterilaisjätin välit ovat olleet tähän mennessäkin läheiset, sillä päättyneellä kaudella Pablo Maffeo, Angeliño ja Pablo Marí pelasivat Citystä lainalla Gironassa. Seuran osto veisi luonnollisesti yhteistoiminnan kuitenkin aivan toiselle tasolle.
Tällä hetkellä Gironan pääomistaja on ranskalaisyritys TVSE Fútbol, joka hankki 80 % seuran osakkeista vuonna 2015. Manchester Cityn taustalla häärivä City Football Group haluaa ostaa tuon osuuden kokonaisuudessaan. Sen lisäksi City haavittelee Gironan vanhan pääomistajan Josep Delgadon 18 %:n osuutta osakkeista.
Neuvotteluissa keskeistä roolia näyttelee Pep Guardiolan pelaaja-agenttiveli Pere Guardiola. Mikäli kauppa toteutuu, Pere Guardiola saisi oletettavasti merkittävän tehtävän Gironan johdossa. Pere Guardiola veti neuvotteluja myös kaksi vuotta sitten, kun TVSE Fútbol osti Gironasta pääosuuden.
Gironan urheilutoimenjohtaja Quique Cárcel vietti asiasta kertoneen Marcan mukaan viime viikolla neljä päivää Manchesterissa tutustumassa seuran toimintaan. City Football Groupilla on muitakin seuroja omistuksessaan: Se omistaa kokonaisuudessaan australialaisen Melbourne Cityn sekä Uruguayn toisella sarjatasolla pelaavan Club Atlético Torquen. Lisäksi CFG on MLS-seura New York Cityn pääomistaja sekä japanilaisen Yokohama F. Marinosin vähemmistöosakas.
Täysin ainutlaatuista usean eri top 5 -liigan seuran kuuluminen samalle omistajalle ei olisi, sillä ainakin italialainen Giampaolo Pozzo omisti muutaman vuoden ajan seuran kolmessa eri top 5 -liigassa (Italiassa Udinesen, Englannissa Watfordin ja Espanjassa Granadan). On kuitenkin jokseenkin ennennäkemätöntä, että jokin huippuliigan kärkiseuroista omistaisi seuran jostain toisesta huippusarjasta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- MD: Huipputoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Onko Real Madrid parempi ilman Kylian Mbappéa? Toimittajat muistuttavat suurista puutteista
- Real Madrid -tähden vaimo liittyi tuomarien kriitikoihin: ”Stadion on pantava kiinni”
- Barcelonalle iso päivä La Ligan mestaruusjahdissa – alivoimainen Atlético kaatui

- Álvaro Arbeloa otti vastuun Real Madridin yllätystappiosta: ”Sanoin sen pelaajille”