Espanjan alle 21-vuotiaat aloittivat EM-kisat murskavoitolla – Real Madrid -pelaajalle upea hattutemppu
Kuva: Getty Images
Alle 21-vuotiaiden EM-kisat käynnistyivät Espanjan osalta lauantai-iltana ottelulla Makedoniaa vastaan. Pelin voittajasta ei ollut epäselvyyttä, sillä La Roja hoiti ottelun selkein 5-0 -lukemin.
Joukkuetta tähdittävät kisoissa muun muassa Real Madridin Marco Asensio, Arsenalin Hector Bellerin, Barcelonan Denis Suarez ja Atlético Madridin Saul Niguez.
Ottelun avausmaali nähtiin kymmenen minuutin pelin jälkeen. Valenciaa edustava Jose Gaya keskitti pallon Saulille, joka taituroi 1-0 -osuman akrobaattisesti saksipotkulla.
Tämän jälkeen alkoi Asension show. Mestarien liigan ja La Ligan madridilaisseurassa juuri voittanut nuorukainen iski kolme upeaa maalia. Ensimmäinen syntyi yläkulmaan menneellä kaukolaukauksella lähes 30 metristä. Toisessa maalissa hän harhautti tyylikkäästi makedonialaispuolustajan ja tykitti tämän jälkeen pallon takanurkkaan. Hattutempun mies saavutti noin 20 minuuttia ennen loppua. Asensio sai pallon puolessa kentässä. Siitä alkoi pitkä kuljetus, joka loppui vasta rangaistusalueen rajalle, josta mies laukoi pelivälineen jälleen vastustamattomasti yläkulmaan.
Myös Evertonin Gerard Deulofeu onnistui maalinteossa rangaistuspotkusta.
Espanjan kanssa samassa alkulohkossa pelaavat myös Serbia ja tiistaina vastaan tuleva Portugali, joka voitti avausottelunsa 2-o.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- MD: Huipputoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Onko Real Madrid parempi ilman Kylian Mbappéa? Toimittajat muistuttavat suurista puutteista
- Real Madrid -tähden vaimo liittyi tuomarien kriitikoihin: ”Stadion on pantava kiinni”
- Barcelonalle iso päivä La Ligan mestaruusjahdissa – alivoimainen Atlético kaatui
- Álvaro Arbeloa otti vastuun Real Madridin yllätystappiosta: ”Sanoin sen pelaajille”
- Real Madridille kirvelevä tappio putoajakandidaatin vieraana
- Álvaro Arbeloalta lempeä kuitti edeltäjälleen: ”Carlo ei antanut hänelle paljoakaan lepoa”

- Hansi Flick patistaa Marcus Rashfordia nousemaan esiin
- Marca: Atlético Madrid on lähellä isoa siirtoa – pelaajan kanssa on jo sovittu
- Lamine Yamal järkyttyi: ”Sietämätöntä”