Espanjan La Ligan mestari Real Madrid kohtaa Cardiffissa pelattavassa Mestarien liigan loppuottelussa Italian Serie A:n mestari Juventuksen. Odotettavissa on huikea loppuhuipennus Euroopan jalkapallokaudelle 2016-17.

Real Madridin lähtökohdat

Real Madrid on palannut pitkän kuivan kauden jälkeen Euroopan ykköskilpailun huipulle. Kauden 2013-14 mestaruuden jälkeen se metsästää jo kolmatta Mestarien liigan voittoa neljän kauden sisään. Voitto olisi historiaa monessakin mielessä, mutta eniten huomiota herättävä saavutus olisi se, että joukkueesta tulisi ensimmäinen, joka pystyisi voittamaan vuodesta 1992 asti pelatun Mestarien liigan kahdesti perättäin.

”Los Blancos” pääsee lähtemään otteluun erinomaisista lähtökohdista. Sen ainoat suuret loukkaantumishuolet ovat Gareth Balen ja Dani Carvajalin pelikunnot. Kummatkin ovat harjoitelleet joukkueen mukana koko viikon, mutta eivät ole pelanneet yhdessäkään ottelussa loukkaantumistensa jälkeen. Madridilaisten kokoonpanoon liittyen suurin kysymys liittyykin juuri Baleen. Taiturimainen Isco on walesilaisen loukkaannuttua ottanut hänen paikkansa avauksessa. Hän on ollut Real Madridin yksi kevätkauden valovoimaisimpia pelaajia, mutta Zinédine Zidanen tiedetään luottavan Baleen hänen kunnossa ollessaan erittäin paljon. Myös ottelun pelipaikka on asia, jonka espanjalaismedia epäilee vaikuttavan valintaan hieman, sillä ottelu pelataan Walesin maajoukkuepelaajan kotikaupungissa. Iscon ollessa avauskokoonpanossa Realin formaatio muodostuisi järjestelmään 4-3-1-2, kun taas Balen pelatessa se olisi 4-3-3.

Zidanen odotetaan päätyvän Iscon peluuttamiseen, mikä tarkottaisi sitä, että Real Madrid pyrkii hallitsemaan ottelua keskikentän keskustan kautta. Toni Kroos, Luka Modric ja Casemiro toimisivat espanjalaisen tukena keskialueella ja samalla Marcelon ja Dani Carvajalin/Danilon vastuu laidalla kasvaa entisestään. Jos Real Madrid päätyy tähän ratkaisuun, niin se olisi vaarallisempi hyökkäyssuuntaan ja pystyisi kontrolloimaan ottelua pitämällä palloa italialaisia enemmän. Samalla valinta tekee sen puolustuksesta haavoittuvaisemman. Laitakaistojen auki jättämäinen tietäisi paljon tilaa muun muassa huimassa vireessä olevalle Dani Alvesille. Italialaiset tulisivat myös pääsemään paljon keskityspaikoille ja niitä päättämässä olisi ilmassa vahvat Gonzalo Higuain ja Mario Mandzukic.

Real Madridin hurja hyökkäys on onnistunut maalinteossa 64 perättäisessä ottelussa. Se on viimeksi jäänyt maaleitta vuoden 2016 huhtikuussa. Kyseinen putki on Euroopan top 5 -sarjojen ennätys. Tämän kauden Mestarien liigassa se on tehnyt keskimäärin 2,66 maalia ottelua kohden. Sen paras maalintekijä kilpailussa on hurjassa pudotuspelivireessä oleva Cristiano Ronaldo, jolla maaleja on kasassa kymmenen. Vain Lionel Messillä on enemmän (11).

Oletettu avauskokoonpano:

Ronaldo Benzema
Kroos Isco

Casemiro

Modric
Marcelo Varane Ramos Carvajal
Navas

Juventuksen lähtökohdat

Siinä missä Real Madrid on kilpailun hallitseva mestari, niin Juventuksella on meneillään yli 20 vuoden kuiva kausi Mestarien liigassa. ”Vanhan Rouvan” viimeisen mestaruuden (1996) jälkeen joukkue on ollut loppuottelun häviävänä osapuolena jopa neljä kertaa.

Myös Juventus pääsee otteluun ilman suurimpia loukkaantumishuolia. Stefano Sturaro ja Marko Pjaca ovat ottelusta ulkona, mutta kumpikaan ei olisi pelikunnossakaan ollut ennakkoon suurta roolia saava pelaaja. Myös Massimiliano Allegrilla on edessään iso taktinen päätös ennen loppuottelua. Lähteäkö peliin 3-4-2-1 -järjestelmällä vai 4-2-3-1 -muodostelmalla. Jälkimmäinen vaihtoehto on ollut Juven yleisempi pelisysteemi ja siinä muodostelmassa joukkue on pelannut viimeisimmät ottelunsa. Voi kuitenkin olla, että Allegri valitsee Real Madridin hurjan hyökkäysvoiman takia puolustusvoittoisemman kolmen topparin vaihtoehdon, kuten Barcelonaa vastaan pelatussa vierasottelussa.

Jos Real Madridin hyökkäys on pystynyt rikkomaan ennätyksiä, niin samaa on tehnyt myös Juventuksen puolustus Giorgio Chiellinin, Leonardo Bonuccin ja Gianluigi Buffonin johdolla. Heidän puolustus on noussut viimeistään tämän kauden perusteella yhdeksi lajin historian parhaista. Allegrin miehistö on päästänyt tämän kauden Mestarien liigan pudotuspeleissä käsittämättömästi vain yhden maalin, vaikka se on kohdannut muun muassa Euroopan top 5 -sarjojen kaksi tilastojen valossa eniten maaleja tekevää joukkuetta, eli FC Barcelonan ja AS Monacon. Koko kilpailussa kuluvalla kaudella Buffonin on pitänyt kaivaa palloa verkostaan keskimäärin 0,33 kertaa ottelua kohden.

Hyökkäyspäässä italialaiset odottavat eniten huipputaitavalta Paulo Dybalalta, laidalta nousevalta Alvesilta ja Real Madridin ex-hyökkääjä Higuainilta.

Oletettu avauskokoonpano:

Higuain
Mandzukic Dybala Cuadrado
Pjanic Khedira
Sandro Bonucci Chiellini Alves
Buffon