Marca: Málaga-vahti jättämässä seuran – saanut tarjouksia La Ligasta, Napolista ja Marseillesta
Kuva: Getty Images
Granadassa juuri päättyneen kauden Málagasta lainalla pelannut Guillermo Ochoa vaihtaa maisemaa alkavana kesänä. Radio Marcan mukaan tänään Granadasta Málagaan palannut maalivahti jättää varmuudella Málagan.
Radiokanava kertoo Ochoan saaneen tarjouksen La Ligasta, Napolista ja Marseillesta. La Liga -joukkueen nimeä ei tuotu julkisuuteen. Tällä hetkellä Marseillea pidetään Ochoan todennäköisimpänä vaihtoehtona.
Parhaiten Meksikon maajoukkueen maalinsuulta tunnetun Ochoan kulunut kausi oli vähintäänkin haastava. Vahti pelasi kaikki 38 ottelua, mutta joutui antautumaan jopa 82 otteeseen, joka on samalla La Ligan ennätys – tosin kyseenalainen sellainen. Vika ei kuitenkaan ollut missään nimessä täysin Ochoan, sillä sarjasta pudonneen Granadan puolustus oli avauskierroksesta lähtien suorastaan tragikoomisella tasolla.
Ochoa saapui Málagaan Brasilian MM-kisojen jälkeen vuonna 2014, mutta jäi Carlos Kamenin taakse pudoten Málagan kakkosmaalivahdiksi. Kahden kauden aikana Málagassa vain 14 ottelua pelannut Ochoa joutui odottamaan ensimmäistä sarjapeliään seuran riveissä jopa reilut puolitoista vuotta.
Loistavasti sujuneiden MM-kisojen jälkeen Ochoaa vietiin esimerkiksi Atléticon ja Real Madridin maalille, mutta silloinen Málagan tarjous veti pidemmän korren ja Ochoa jätti Ajaccion taakseen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Barcelona vakuuttavaan voittoon – nousi La Ligan kärkeen
- Real Madridin pelaaja viikkokausiksi sivuun pelikentiltä
- Benfican Gianluca Prestianni antoi UEFA:lle selityksen Víniciuksen väitetystä solvaamisesta
- Barcelonan puheenjohtajaehdokas haluaa Harry Kanen – näin englantilaistähti kommentoi
- La Liga tutkii uusia törkyhuutoja Viníciusta kohtaan
- Real Madrid kärsi yllättävän tappion La Ligassa
- Real Madrid kiinnostunut tuiki tuntemattomasta hyökkääjälupauksesta
- Real Madridilla loukkaantumishuolia – tärkeä avauksen pelaaja poissa illan pelistä
- Valmentaja sai hurjan toimitsijakiellon – vastaa syytöksiin: ”Haluan, että minua kuunnellaan”
- SER: Barcelonan kiinnostuksen herättänyt Julián Álvarez neuvottelee jatkosopimuksesta Atléticon kanssa

- Real Madrid odottaa – tällaisen rangaistuksen Mestarien liigan kohupelaaja voi saada