La Ligassa kaksi nimekästä pelaajaa jättää seuransa – ”Minun on aika lähteä”

La Liga -kausi on päättynyt, ja siirtomarkkinakesä on kovaa vauhtia alkamassa.
Uutisoimme hetki sitten, että Mateo Musacchio on siirtymässä Villarrealista AC Milaniin. Nyt on tiedossa kaksi muutakin seuransa jättävää kokenutta pelaajaa. Benoît Trémoulinas kertoi Sevillan verkkosivuilla, ettei hän jatka seurassa. Espanyol puolestaan tiedotti, että José Antonio Reyes saa etsiä itselleen uuden seuran.
– Ystävät ja Sevillan kannattajat, minun on aika lähteä Sevilla FC:stä. Tämä kolmas vuoteni seurassa on ollut vaikea polvivamman vuoksi, mutta en ikinä unohda kahta Eurooppa-liigan mestaruutta, Trémoulinas kirjoitti avoimessa kirjeessään.
31-vuotias Trémoulinas siirtyi Sevillaan kolme vuotta sitten Kiovan Dynamosta. Vuosi sitten hän oli andalusialaisten tärkeimpiä pelaajia, mutta päättyneellä kaudella pelejä ei edellä mainitun polvivamman vuoksi tullut yhtään.
33-vuotias Reyes sen sijaan pelasi 21 ottelua La Ligassa. Roolina oli kuitenkin toimia pääasiassa vaihtopelaajana. Suhteellisen vähäisestä peliajasta huolimatta kokenut laitapelaaja jakoi Espanyolin maalisyöttöjen kakkossijan (neljä maalisyöttöä). Lisäksi Reyes iski kolme maalia.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi