Cristiano Ronaldo ja muut Real Madrid -pelaajat ylistävät valmentajansa tyyliä – ”Olemme tässä Zidanen ansiosta”

Real Madrid voitti keskiviikkona Celta Vigon vieraskentällä 4-1 -lukemin. Tuloksen myötä madridilaisseura tarvitsee viimeisen La Liga -kierroksen ottelustaan vähintään tasapelin varmistaakseen Espanjan mestaruuden. Tämän lisäksi joukkueella on edessä Mestarien liigan loppuottelu kesäkuun 3. päivä.
Monet Real Madridin pelaajista antoivat Celta-ottelun jälkeen haastatteluja, jossa he ylistivät valmentajansa Zinédine Zidanen tapaa käyttää runsasta rotaatiota joukkueen peluuttamisessa. Yksi asian esille nostanut pelaaja oli kahdesti maalinteossa onnistunut Cristiano Ronaldo.
– Pomo on hoitanut kaiken todella hyvin tänä vuonna. Meillä on erinomainen joukkue, jossa on sekä hyviä nuoria että hieman kokeneempia pelaajia. Minuakin on lepuutettu normaalia enemmän, mutta sen ansiosta olen tässä vaiheessa kautta näin hyvässä kunnossa.
Ronaldo on aikaisempinaan kausina hieman hiipunut kevään ratkaisuotteluiden tullessa, mutta tällä kaudella portugalilainen pelaa parasta peliään tärkeimmällä mahdollisella hetkellä.
Toinen loistavassa vireessä keväällä ollut pelaaja on espanjalaiskeskikenttä Isco. Hän painotti ottelun jälkeisissä kommenteissaan samaa asiaa kuin Ronaldo.
– Olemme tässä Zidanen työn ansiosta. Pelaamme todella hyvin ja se on meidän jokaisen panoksen ansiota.
Isco syötti Ronaldon toisen maalin, jota voi pitää ottelun lopullisesti ratkaisseena osumana. Maalin myötä Ronaldosta tuli Euroopan top 5 -sarjojen kaikkien aikojen maalintekijä.
– On todella pelata helppo pelata Ronaldon kanssa. Tulee vain antaa hänelle pallo rangaistusalueen lähettyvillä ja hän hoitaa loput, Isco ylisti.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa