Hollantilaislegenda velkaantui uhkapeleillä – sai rikollisjärjestön peräänsä

Hollantilaislehti De Volkskrant kertoo Patrick Kluivertin ajautuneen rikollisjärjestön kynsiin tämän työskennellessä FC Twentessä.
Lähteen mukaan Kluivert olisi jäänyt rikollisjärjestölle velkaa noin miljoonan euron edestä. Barcelonan ex-pelaaja oli työntänyt rahojaan isoilla summilla vedonlyöntiin.
De Volkskrant kertoo, että rikollisjärjestö oli uhkaillut Kluivertia saadakseen rahansa takaisin. Hollantilainen oli maksanut velan takaisin osissa.
Kluivertin epäiltiin myös sotkeutuneen sopupelien järjestämiseen, mutta tutkijat eivät löytäneet asiasta todisteita. Hollantilaisen lakimiehen mukaan Kluivert oli tapauksessa ainoastaan uhrin roolissa. Syyttäjä pidätti helmikuussa tapaukseen liittyen viisi henkilöä.
Kluivert toimi FC Twenten reservijoukkueen valmentajana kaudella 2011-12. 40-vuotias hollantilainen löi tuolloin vetoa edustusjoukkueen peleistä. Hollantilaislähde huomauttaa, ettei toiminta ollut laitonta siihen aikaan. Kluivert hävisi vedonlyönnissä isoja summia rahaa.
De Volkskrant vetoaa uutisessaan oikeudenkäyntiasiakirjoihin ja nimettömiin lähteisiin.
Kluivert toimii nykyisin jalkapallojohtajana ranskalaisseura Paris Saint-Germainissa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa

- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa