James Rodríguez piti Kolumbian toiveet MM-kisapaikasta elossa

Kuva: Getty Images
Real Madridin James Rodríguez otti ratkaisijan roolin, kun Kolumbia kukisti MM-karsinnoissa kotikentällään Bolivian maalein 1-0. Jamesin maali syntyi ottelun 83. peliminuutilla.
Ottelu oli alusta loppuun saakka Kolumbian näennäistä hallintaa. Siitä kertovat myös pelin laukaisutilastot. Kolumbialle kirjattiin kaikkiaan 20 maalintekoyritystä Bolivian kolmea vastaan. Laukaukset kohti maalia puolestaan olivat Kolumbian eduksi 10-1. Kovin vaarallisia suurin osa Kolumbian yrityksistä ei kuitenkaan ollut.
Maalinteossa onnistuakseen Kolumbia tarvitsi rangaistuspotkun. Tuomari vei pallon pilkulle jokseenkin kyseenalaisen tilanteen jälkeen. Vastuun rankkarista otti James, jonka löysähkö pilkku tyssäsi kuitenkin Carlos Lampen käsiin. Jamesin onneksi paluupallo singahti suoraan kolumbialaisen jalkohin, eikä Rodríguez tyhjän maalin edessä armoa tuntenut.
Kolumbia nousi Etelä-Amerikan tasaisessa MM-karsinnassa ainakin hetkellisesti sijalle kolme. Bolivia puolestaan majailee toiseksi viimeisenä sijalla yhdeksän ja on jo käytännössä menettänyt mahdollisuutensa päästä mukaan Venäjällä pelattaviin kisoihin.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridin hyökkääjä lähtökuopissa – Alonso: ”Hänen on oltava kärsivällinen”
- Real Madrid isossa ottelussa Mestarien liigassa – Jude Bellingham sankarina
- Kylmä suihku – Athletic Bilbao heräsi Mestarien liigassa
- Villarrealilta raju ryöpytys La Ligalle: ”Täyttä kunnioittamattomuutta”
- La Liga -peliä ei viedäkään Yhdysvaltoihin – sarjan puheenjohtaja latasi suorat sanat
- Barcelonan La Liga -peliä ei viedäkään Miamiin
- Barcelona järjesti hurjat murskajaiset Mestarien liigassa
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia
- Real Madridin timantti haluaa lähteä seurasta
- Dani Carvajalilta suorat sanat Miamissa pelattavasta sarjaottelusta: ”Asettaa koko kilpailun hyvin epäreiluun asemaan”