Marokko, Espanja ja Portugali suunnittelevat yhteistä MM-kisahakemusta – ”FIFA:lle Nobelin rauhanpalkinto”
Kuva: Getty Images
Espanjalaislehti AS kertoo, että Välimeren vastakkaisilla rannoilla sijaitsevat Marokko, Espanja ja Portugali suunnittelevat hakevansa yhdessä vuoden 2026 jalkapallon MM-turnausta. Valtionpäämiehet ovat jo pääsemässä yhteisymmärrykseen, ja myös FIFA:N puheenjohtajan Gianni Infantinon uskotaan olevan yhteishakemukselle myötätuntoinen.
Aloite hakuun on tullut Marokon kuninkaalta Muhammad VI:lta, joka on keskustellut aiheesta Espanjan kuningas Felipen kanssa. Tarkoitus on ottaa hakuprosessin mukaan myös Espanjan naapurimaa Portugali. Espanja ja Portugali hakivat yhdessä myös vuoden 2022 MM-kisoja, jotka kuitenkin myönnettiin hyvin kiistanalaisesti Qatarille.
FIFA:n maanosien vuorotteluperiaatteen mukaisesti vuorossa olisi varsinaisesti Pohjois- ja Keski-Amerikka. Toistaiseksi suosikkina vuoden 2026 kisaisännäksi onkin pidetty Yhdysvaltain hakemusta yhdessä naapurimaiden Meksikon ja Kanadan kanssa. Presidentti Donald Trumpin tiukan maahanmuuttopolitiikan pelätään kuitenkin olevan haun kannalta turmiollista.
AS:n mukaan Gianni Infantinoa innostaa ajatus Afrikan ja Euroopan yhteisistä MM-kisoista, samoin kuin kristityn ja islaminuskoisen maan yhteisistä. Tällainen MM-turnaus osoittaisi jalkapallon olevan erottavia tekijöitä suurempi yhdistävä voima. AS menee jopa niin pitkälle, että se sanoo tällaisten kisojen tekevän korruptiosotkuissa ryvettyneestä FIFA:sta ehdokkaan Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.
Marokon vahvuudeksi mahdollisessa hakuprosessissa nähdään sekin, että ”joko nyt olisi Marokon aika?”. Mikään muu maa kun ei ole hakenut MM-kisoja yhtä monta kertaa kuin Marokko kisoja koskaan saamatta. Marokko on anonut vuosien 1994, 1998, 2006 ja 2010 MM-kisaisännyyttä.
Vuoden 2026 MM-kisaisäntä tai -isännät valitaan toukokuussa 2020. Missä ikinä kisat sitten pelataankin, tulee turnauksesta joka tapauksessa historiallinen. Kyseisissä kisoissa kun pelaa ensimmäisen kerran 48 maata jaettuna kuuteentoista kolmen joukkueen alkulohkoon.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Barcelona ei jättänyt Mallorcalle minkäänlaista mahdollisuutta yllätykseen
- Barcelona vetäytyi virallisesti Euroopan Superliigasta – Real Madrid yksin jäljellä
- Peli peruttiin neljä tuntia ennen aloitusvihellystä – Real Oviedo harkitsee oikeustoimia
- La Ligan peli siirretään kentän huonon kunnon takia – ”Epävakaa ja kelvoton”
- Barcelonan puheenjohtajaehdokas korvaisi Decon – näin kommentoi Hansi Flick
- Mestaruusjahti tiukentuu, mutta Real Madridin hyökkäysvaihtoehdot ohenevat
- Copa del Reyn välieräparit arvottu – Atlético ja Barcelona iskevät yhteen
- Atléticolle surkeita uutisia murskavoitosta huolimatta
- Atlético Madrid marssi jatkoon murskalukemin – Lookmanille unelmadebyytti
- Real Madridin tilanne vaikeutui – Rodrygon pelikielto venyi myös toiseen osaotteluun

- Girona-pomo tyrmistyi Ter Stegenin kohtalosta: ”Se on tragedia”