Espanjan entinen arvokisapelaaja vaatii Gerard Piquétä ulos maajoukkueesta

Yksissä MM- ja kaksissa EM-kisoissa Espanjaa edustanut kärkimies Alfonso Pérez on vaatinut Barcelonan topparia Gerard Piquetä hyvästelemään Espanjan maajoukkueen. Syynä tähän ovat Piquen näkyvät poliittiset mielenilmaukset Katalonian itsenäisyyden puolesta. Pérezin mukaan Pep Guardiolan olisi pitänyt aikanaan tehdä samoin.
– Guardiola oli niin katalaanihenkinen, että kaikkein rehellisintä olisi ollut, jos hän olisi vetäytynyt Espanjan maajoukkueesta, 44-vuotias Pérez sanoi Radio Marcan haastattelussa.
– Ei minulla ole mitään katalaaneja vastaan ja oma poikanikin syntyi Barcelonassa. Jos minä olisin radikaali, olisi järjestänyt niin, että hän olisi syntynyt Madridissa tai Sevillassa. Katalaaneja vastaan minulla ei ole mitään, mutta maakunnan itsenäisyyttä ajavia vastaan kylläkin.
Pérez on siitä harvinainen jalkapalloilija, että hän pelasi pelaajauransa aikana sekä Real Madridissa että Barcelonassa. Guardiolan hän tuntee hyvin, sillä miehet pelasivat jopa samassa joukkueessakin. Nyt miestä kuitenkin nyppivät Piquén viimeaikaiset mielenilmaukset. Puolustajan väitettiin irrottaneen maajoukkueen pelipaidan hihoista Espanjan liput, vaikka Piqué itse kiistikin protestoinnin.
30-vuotias Piqué on jo ilmoittanut lopettavansa maajoukkueuransa vuoden 2018 MM-kisojen jälkeen, mutta Alfonso Pérezin mielestä puolustajalla ei ole mitään syytä odottaa niin pitkään.
– Piqué on samassa tilanteessa kuin Guardiola. Tällä hetkellä hän pelaa Espanjan väreissä, mutta sopivalla hetkellä hän radikalisoituu yhtä paljon kuin Pep Guardiola. Hän vaatii äänekkäästi Katalonian itsenäisyyttä, Pérez julistaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Alexander Sørloth teki La Liga -historiaa
- Sevillan kannattajat menettivät malttinsa – pelaajat joutuivat jäämään yöksi harjoituskeskukseen
- Ilkay Gündoğan kertoi miksi poistui Barcelonasta
- AS: Dean Huijsen haluaa siirtyä Real Madridiin
- Romano: Espanjan EM-voittaja siirtyy Valioliigaan
- Romano: Carlo Ancelotti poistuu Real Madridista – korvaaja selvillä
- Gironan valmentaja Michel joutui sairaalaan
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”

- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan