Mestarien liigan putoamistaistoon vaihtanut Adrian Ramos: ”Olin niin laiha, että olin joutua lopettamaan”

Kuva: Getty Images
La Ligassa putoamisviivan alapuolella majaileva Granada kohautti tammikuun siirtoikkunassa muutamalla nimekkäällä siirrolla. Yksi näistä oli kolumbialainen hyökkääjä Adrian Ramos, joka vaihtoi Borussia Dortmundin ja Mestarien liigan La Ligan putoamistaisteluun. Ramos ei kuitenkaan odota minkäänlaista tähtikohtelua.
– Olen vain yksi muiden joukossa ja taistelen sen puolesta, että kauden päätteeksi säilymme pääsarjassa.
Ramosin elämään mahtuu myös henkilökohtainen tragedia, sillä hänen isänsä kuoli, kun Ramos oli vain yhdeksänvuotias. Ja jo yhdeksänvuotiaasta Adrian on auttanut omaa perhettään myös rahallisesti.
– Se, että menetin isäni niin nuorena, teki minusta vahvemman. Tajusin jo lapsena, että minun piti tehdä töitä, jotta voisin auttaa äitiäni ja veljeäni, Ramos kertoo Marcan haastattelussa.
– Menin käymään Nintendolla ja sain heiltä töitä ja rahaa, jotta pääsin harjoituksiin. Autoin ihmisiä kasvienhoidossa, tiilien kantamisessa ja muissa pikkuhommissa. Sitä sun tätä. Omistauduin silti eniten koululle ja jalkapallolle, koska äitini ei sallinut minun lopettaa koulunkäyntiä.
Ramosin äiti ei ollut vain yksinhuoltaja, vaan antoi myös myötätuulta Adrianin jalkapallouralle. Äiti nimittäin pelasi itsekin Villa Rican naisten joukkueessa keskushyökkääjänä.
Seuraavana edessä siirto Kiinaan
Jalkapalloammattilaisena Adrian Ramosin rahahuolet ovat hellittäneet ja hellittävät jatkossa enemmänkin, sillä Ramos tuli Granadaan kiinalaisseura Chongqing Lifanin lainapelaajana. Kolumbialaisen onkin määrä siirtyä Kiinaan kuluvan kauden päätteeksi. Siirron motiivia Ramos ei edes yritä kiistää. – Elämässä täytyy tehdä päätöksiä. En nähnyt tulevaisuutta Dortmundissa, joten tartuin Kiinasta tulleeseen tarjoukseen. Kaikki lähtevät Kiinaan rahan takia. Sieltä tulevat tarjoukset eivät ole normaaleja. Jokaisella pelaajalla on oma tilanteensa, ja päätöksiä täytyy kunnioittaa, Ramos toteaa. Samaan hengenvetoon Ramos toteaa olevansa valmis keskustelemaan jatkosta Granadassa, mikäli Chongqing Lifanin omistaja niin haluaa. Sama mies kun omistaa myös Granadan. Läheltä piti kuitenkin, että jalkapalloammattilaisen ura kaatui siihen, että poikaa pidettiin liian laihana. – Kun pelasin Kolumbiassa América de Calissa, minua kehotettiin lopettamaan. Olin todella laiha ja koko ikäluokkani pienin, en kovinkaan pitkä. Minulla oli kuitenkin vahvuuteni ja onneksi jotkut uskoivat niihin. Luojan kiitos minua odotettiin ja kaikki meni lopulta hyvin. Vahvistunut Granada voitti edellisessä ottelussaan Las Palmasin ja toiveet säilymisestä heräsivät. Maanantai-iltana se kohtaa Eibarin. – Sillä ei ole merkitystä, mikä joukkue on vastassamme. Tarvitsemme vain pisteitä, Ramos naulaa.LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Barcelona järjesti hurjat murskajaiset Mestarien liigassa
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia
- Real Madridin timantti haluaa lähteä seurasta
- Dani Carvajalilta suorat sanat Miamissa pelattavasta sarjaottelusta: ”Asettaa koko kilpailun hyvin epäreiluun asemaan”
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”
- Real Madridin timantti haluaa lähteä seurasta
- Dani Carvajalilta suorat sanat Miamissa pelattavasta sarjaottelusta: ”Asettaa koko kilpailun hyvin epäreiluun asemaan”
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia
- Barcelona järjesti hurjat murskajaiset Mestarien liigassa
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Kriisi kytee Barcelonassa: Deco esti Hansi Flickiä rankaisemasta tähtipelaajaa
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan