Las Palmasin tähtihankinta hassasi pöyristyttävästi avopaikan – Granada vihdoin voiton makuun
Kuva: Getty Images
La Ligan jumbojoukkue Granada otti vihdoin voiton – yli kahden kuukauden tauon jälkeen – ja hyvästeli ainakin hetkeksi sarjan peränpitäjän paikan. Ennen maanantaita Granada oli saavuttanut sarjassa koko kauden aikana vain yhden ainoan voiton, Sevillasta joulukuun kolmantena päivänä. 1-0 -kotivoitto Las Palmasista olikin sille todella tervetullut putoamistaistelua ajatellen.
Ottelun ainoasta maalista vastasi 17. peliminuutilla Andreas Pereira. Brasilialainen täräytti pallon verkkoon komealla volleylla. Maalin syntyessä Granada pelasi hetkellisesti miesylivoimalla, sillä vain hetkeä aiemmin vieraiden Michel oli loukannut itseään ja oli hoivattavana kentän laidalla. Michel joutuikin tulemaan maalin jälkeen vaihtoon.
Ottelun puhutuin tapahtuma oli kuitenkin Kanariansaarilta kotoisin olevan Jesé Rodríguezin debyytti Las Palmasin paidassa. Entinen Real Madridin pelaaja oli pelannut alkukauden lainalla PSG:ssä ja hän siirtyi Las Palmasiin siirtoikkunan viimeisinä päivinä.
Jesé pääsi kentälle 67. peliminuutilla, mutta alku oli erittäin kaukana ihanteellisesta. Jesé sai todellisen tuhannen euron maalipaikan lähes välittömästi, mutta onnistui häkellyttävästi sutimaan pallon maalivahti Memo Ochoalle tyhjän häkin odottaessa muutaman metrin päässä. Moisia maalipaikan tuhlaamisia näkee vain harvoin.
Todos esperábamos el debut de Jesé Rodríguez, y hace esto en su primera jugada...
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?
- Virallista: Karim Adeyemi on Barcelonan uusin hankinta
- La Ligan televisiointi 2026-27: Disney+, hinta, lähetykset
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Atlético Madridin seuraikoni siirtyy kotimaahansa
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- L’Equipe: Real Madrid virittelee ryöstöä Barcelonasta – MM-kultasankari voi vaihtaa leiriä
- Virallista: Karim Adeyemi on Barcelonan uusin hankinta
- Romano: Real Madridin 18-vuotias timantti lähdössä lainalle