Atlético-kannattajien suosikki palasi kotiinsa – ”Lupasin tulla takaisin tämän ikäisenä”

Cebolla Rodríguez on palannut Uruguayn pääsarjassa pelaavaan Peñaroliin.
31-vuotias laituri edusti urallaan kahden ja puolen vuoden ajan Atléticoa voittaen seuran paidassa Copan ja La Ligan mestaruudet. Uruguyan maajoukkuepelaaja nousi Atlético-vuosiensa aikana kannattajien lemmikiksi räväköiden mielipiteidensä ja niiden ulostuomisen takia.
Peñarolin kasvatti on edustanut urallaan esimerkiksi myös PSG:tä, Portoa ja Benficaa. Viime kauden Rodríguez pelasi Argentiinan pääsarjassa Independienten riveissä. Rodríguez joutui haastavaan välikäteen lähtiessään Atléticosta, sillä Cebolla siirtyi punavalkoisista Serie A:ssa pelanneeseen Parmaan. Parma meni kuitenkin melkein välittömästi konkurssiin ja pelaaja ei saanut palkkaa useaan kuukauteen.
Rodríguez lupasi aikoinaan lähtiessään Peñarolista, että palaisi seuransa paitaan 31 vuoden iässä. Nyt aika on koittanut ja pelaaja palaa kotiinsa intoa puhkuen.
– Tänään 31-vuotiaana olen päättänyt palata kotiini. Minulla oli useita tarjouksia jatkaa uraani muualla, mutta nyt oli aika palata. Lupasin tulla takaisin tämän ikäisenä ja tässä minä olen. Kaikki asiat ovat kehittyneet tässä seurassa hurjasti ja olen hyvin tyytyväinen valintaani. Olen odottanut tätä hetkeä todella kauan, Rodríguez totesi.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Virallista: Barcelona nappasi paikalliskilpailijansa tähden
- Real Madrid tekemässä jatkosopimuksen hyökkääjänsä kanssa
- La Ligan puheenjohtaja latasi suorat sanat seurajoukkueiden MM-kisoista
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- La Ligan puheenjohtaja latasi suorat sanat seurajoukkueiden MM-kisoista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Virallista: Barcelona nappasi paikalliskilpailijansa tähden
- Real Madrid tekemässä jatkosopimuksen hyökkääjänsä kanssa
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä