Atlético Madridin päävalmentaja Diego Simeone ylistää siirtohuhujen keskelle joutunutta keskikenttäpelaaja Tiagoa, joka kertoi lehdistötilaisuudessa totuuden tilanteestaan.

Marca uutisoi aiemmin, että seura olisi estänyt Kiinaan halunneen miehen aikeet. Vähälle vastuulle tällä kaudella jäänyt Tiago totesi kuitenkin jäävänsä mieluusti loppukauden ajaksi, jos Atlético niin haluaa ja häntä tarvitaan. Toisaalta jos seura haluaa myydä hänet, niin hän on valmis lähtemään.

– Hän teki tuntonsa hyvin selväksi. Meillä ei ole tapana kertoa siitä, mistä keskustelemme yksityisesti, mutta hänestä tuntui siltä, että hänen piti selittää koko keskustelu, Simeone kommentoi.

– Hän oli selkeäsanainen ja vakuuttava. Pidän hänestä pelaajana ja ihmisenä, ja haluan hänen päättävän kauden positiivisissa merkeissä, koska joukkue tarvitsee hänen läsnäoloaan, hän jatkoi.

– Kuten kerroin hänelle lokakuussa, viisi minuuttia Tiagoa on tärkeätä joukkueen kannalta.

Tiago, 35, paljasti, että hänellä on parhaillaan kolme tarjousta kolmesta eri maasta.

Lähde: Goal.com