Atlético-keskikenttämies myönsi: ”Jos minut halutaan myydä, niin lähden”

Eilen Espanjassa kohistiin yllättävästä uutisesta, kun Marca kertoi Atléticon Tiagon halunneen lähteä Kiinaan tässä siirtoikkunassa, mutta seura oli estänyt kokeneen 35-vuotiaan keskikenttämiehen aikeet.
Tiago kuuli uutisesta ja järjesti pikaisen lehdistötilaisuuden asiaa koskien. Tällä kaudella vaihtomiehen rooliin jäänyt Tiago avasi medialle todellisia syitä ja kertoi koko totuuden.
– Viime keväänä solmin tämän kauden kestävän jatkosopimuksen Atléticon kanssa, mutta olen viime aikoina huomannut sen, ettei tasoni enää riitä haastamaan Gabia tai Kokea keskikentän pohjalla. Sanoin siitä Diego Simeonelle ja totesin, ettei minua tarvita täällä enää. Simeone kuitenkin vakuutti minut tärl
Tiago myönsi, että hänellä on parhaillaan kolme tarjousta kolmesta eri maasta.
– En halua olla minkäänlainen riippakivi täällä. En yksinkertaisesti ole päässyt takaisin tasolleni viime kauden vakavan loukkaantumisen jälkeen. Pelasin viime kaudella vain muutaman ottelun ja se on jatkunut tälläkin kaudella.
– Jään tänne kuitenkin ehdottomasti loppukaudeksi, jos niin halutaan. Jos Atleti tarvitsee minua, niin olen enemmän kuin mielelläni käytettävissä. Jos seura haluaa kuitenkin myydä minut, niin sitten lähden.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Robert Lewandowski ryhtyi maajoukkueboikottiin – valmentaja erosi
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- Maalivahti saa hurjan palkankorotuksen siirtyessään Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen