Stoken Bojan Krkić myöntää: ”Espanjassa jouluna pelaaminen olisi täysin mahdotonta”

Valioliiga on tunnettu erityisesti Boxing Daysta, jolloin käytännössä koko maa on keskittynyt jalkapallon seuraamiseen. Espanjassa tuo olisi kuitenkin mahdotonta – ainakin Bojan Krkićin mielestä.
Bojan tunnetaan parhaiten ajastaan Barcelonassa, jonka paidassa hyökkääjä debytoi vain 16-vuotiaana. Neljä vuotta seuran edustusjoukkueessa pelannut kärki kertoi mielipiteensä AS:lle siitä, että pitäisikö Espanjassakin pelata joulun aikoihin. Vastaus oli varsin odotettu.
– Olen varma, että Espanjassa jouluna pelaaminen olisi täysin mahdotonta. Muutos olisi liian suuri ja radikaali, koska Espanjassa ihmiset ovat tottuneet viettämään joulun kotona rauhoittuen perheen kanssa. Täällä Englannissa asiat ovat hieman eri tavalla, mutta olen jo tottunut tähän Boxing Day -systeemiin varsin hyvin.
– Muutama vuosi sitten vietimme jouluaaton ja joulupäivän joukkueen kesken hotellilla, koska meillä kaksi ottelua seuraavan kolmen päivän aikana. Silloin mietin, että mitä ihmettä minä teen täällä, koska se oli ensimmäinen kerta, kun en viettänyt joulua perheeni kanssa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ilkay Gündoğan kertoi miksi poistui Barcelonasta
- AS: Dean Huijsen haluaa siirtyä Real Madridiin
- Romano: Espanjan EM-voittaja siirtyy Valioliigaan
- Romano: Carlo Ancelotti poistuu Real Madridista – korvaaja selvillä
- Gironan valmentaja Michel joutui sairaalaan
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- AS: Dean Huijsen haluaa siirtyä Real Madridiin
- Ilkay Gündoğan kertoi miksi poistui Barcelonasta
- Romano: Carlo Ancelotti poistuu Real Madridista – korvaaja selvillä
- Romano: Espanjan EM-voittaja siirtyy Valioliigaan
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Gironan valmentaja Michel joutui sairaalaan
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Toni Kroos näkee tämän Barcelonan pelaajan korvaamattomana: ”Hän tarjoaa ratkaisuja”