Expressen: AIK hylkäsi Real Madridin ensimmäisen tarjouksen ruotsalaislupauksesta

AIK on hylännyt Real Madridin ensimmäisen tarjouksen Alexander Isakista. Asiasta uutisoi Expressen.
Lehden mukaan Real tarjosi 17-vuotiaasta hyökkääjästä 80 miljoonaa Ruotsin kruunua (noin kahdeksan miljoonaa euroa). Se ei vielä riittänyt ruotsalaisseuralle, jossa pelaa myös suomalaishyökkääjä Eero Markkanen.
Tarjouksen hylkäämisesta huolimatta Madrid on hyvin mahdollisesti Isakin tuleva osoite. Expressenin mukaan nuorukainen jo käynyt tutustumassa Real Madridin olosuhteisiin. Lehti tietää myös kertoa, että PSG ja Juventus eivät ole tarjouskilvassa mukana toisin kuin aiemmin on uutisoitu. Sen sijaan pelaajasta kisaavat Realin kanssa Bayern München, Chelsea ja West Ham.
Expressen lisää, että kauppa saatetaan saada viimeisteltyä jo ennen joulua. Mikä Isakin ostava seura onkaan, se joutunee lyömään tiskiin ennätysmäärän kruunuja. Tällä hetkellä ennätystä pitää hallussaan Zlatan Ibrahimovic, joka siirtyi Malmöstä Ajaxiin 82,5 miljoonan kruunun kaupassa vuonna 2001.
Isak viimeisteli päättyneellä kaudella Ruotsin pääsarjassa kymmenen maalia 24 ottelussa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Käry kävi – nyt rapsahti dopingpanna
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen