Vahvistus: Espanjan maajoukkuevalmentajakandidaatti Meksikoon
Kuva: Getty Images
Meksikolaisseura Cruz Azul on virallistanut Paco Jémezin siirtyvän seuran päävalmentajaksi vuoden mittaisella työsopimuksella.
46-vuotias Jémez ehti olla muutaman kuukauden työttömänä, sillä kanarialaisluotsi sai kenkää Granadasta kuuden kierroksen jälkeen. Jémez siirtyi Granadan valmentajaksi kesällä ja projekti kesti vain muutaman kuukauden.
Valmentaja tunnetaan kuitenkin parhaiten ajastaan Rayon peräsimessä, minkä luotsina Jémez viihtyi neljän vuoden ajan ja ihastutti jalkapallomaailmaa pallonhallintajalkapallon kautta. Rayo kuitenkin tipahti keväällä pääsarjasta ja Jémez päätti jättää Madridin lähiöseuran.
Tiedettävästi Jémez suostui vain yhden vuoden sopimukseen, koska kanarialainen haluaisi palata mahdollisimman pikaisesti Espanjaan. Hän ei kuitenkaan pysty enää tällä kaudella valmentamaan kotimaassaan oltuaan Granadan valmentajana ja se pakotti miehen lähtemään työn perässä kauas pois Espanjasta.
Jémez oli kesällä ehdolla Espanjan uudeksi maajoukkuevalmentajaksi ja olikin yksi suosikeista työhön pelitapansa johdosta, mutta lopulta Espanjan jalkapalloliitto valitsi yllättäen Julen Lopeteguin rooliin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Barcelona vakuuttavaan voittoon – nousi La Ligan kärkeen
- Real Madridin pelaaja viikkokausiksi sivuun pelikentiltä
- Benfican Gianluca Prestianni antoi UEFA:lle selityksen Víniciuksen väitetystä solvaamisesta
- Barcelonan puheenjohtajaehdokas haluaa Harry Kanen – näin englantilaistähti kommentoi
- La Liga tutkii uusia törkyhuutoja Viníciusta kohtaan
- Real Madrid kärsi yllättävän tappion La Ligassa
- Real Madrid kiinnostunut tuiki tuntemattomasta hyökkääjälupauksesta
- Real Madridilla loukkaantumishuolia – tärkeä avauksen pelaaja poissa illan pelistä
- Valmentaja sai hurjan toimitsijakiellon – vastaa syytöksiin: ”Haluan, että minua kuunnellaan”
- SER: Barcelonan kiinnostuksen herättänyt Julián Álvarez neuvottelee jatkosopimuksesta Atléticon kanssa
- Benfican Gianluca Prestianni antoi UEFA:lle selityksen Víniciuksen väitetystä solvaamisesta
- Barcelonan puheenjohtajaehdokas haluaa Harry Kanen – näin englantilaistähti kommentoi
- Real Madridin pelaaja viikkokausiksi sivuun pelikentiltä
- Real Madrid kiinnostunut tuiki tuntemattomasta hyökkääjälupauksesta
- Barcelona vakuuttavaan voittoon – nousi La Ligan kärkeen
- La Liga tutkii uusia törkyhuutoja Viníciusta kohtaan
- Real Madrid kärsi yllättävän tappion La Ligassa
- Valmentaja sai hurjan toimitsijakiellon – vastaa syytöksiin: ”Haluan, että minua kuunnellaan”
- Real Madridilla loukkaantumishuolia – tärkeä avauksen pelaaja poissa illan pelistä
- Real Madrid odottaa – tällaisen rangaistuksen Mestarien liigan kohupelaaja voi saada