PSV:ltä hurja väite – espanjalaismedia oli valmis maksamaan seuran ultrille väkivallasta

Atlético Madrid ja PSV iskivät yhteen keskiviikkona Madridissa Mestarien liigan lohkovaiheen viidennellä kierroksella. PSV pelasi ottelussa ilman matemaattista mahdollisuutta jatkopaikkaan ja hävisikin itse kamppailun Atletille luvuin 2-0.
Ottelu ei siten poikennut sen suuremmin normaalista ja jäikin taka-alalle monissa medioissa. Yksi asia on kuitenkin nostanut keskiviikkoisen ottelun takaisin otsikoihin.
PSV:n seurajohtaja Toon Gerbrands väittää, että espanjalaismedia- ja toimittajat olivat valmiita maksamaan Madridiin matkanneille hollantilaisvieraskannattajille hurjia summia siitä, että kyseiset ultrat olisivat käyttäytyneet sopimattomasti väkivaltaisin keinoin Espanjassa.
Miksi? Syy on tragikoominen. Espanjalaislehdistö halusi kuvata hollantilaiskannattajien metkut ja luoda kyseisistä tapahtumista massiivisen luokan uutispommin. Gerbrands totesi seuran tutkivan asian läpikotaisin ja uhkasi mahdollisilla oikeustoimilla toimittajia kunhan itse asia selviää alusta loppuun.
PSV:n ultrakannattajat eivät kuitenkaan – onneksi ja odotetusti – suostuneet toimittajien tarjoukseen ja hollantilaiset olivatkin rauhallisina Calderónilla ja Madridin kaduilla.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Barcelona voitti rästiottelun – pelot kävivät toteen
- Real Madridiin yhdistetty Xabi Alonso kommentoi tulevaisuuttaan: ”Se on nyt erona”
- Brasilian maajoukkuevalmentajan palli heiluu – päästääkö Real Madrid Carlo Ancelottin lähtemään?
- Cope: Florentino Pérez maksoi suuren bonuksen jokaiselle Real Madridin pelaajalle Atléticon pudottamisesta
- Atlético haluaa Argentiinan maajoukkuetopparin
- Cope: Real Madrid haluaa Espanjan A-maajoukkuepelaajan – myös Arsenal kiinnostunut
- Lähde: Real Madridin sensaatiolle pitkä jatkosopimus
- Atlético etsii uutta ykkösvahtia – kiinnostunut La Ligan komeetasta
- Real Madrid saamassa huippuvahvistuksen kesällä
- Wojciech Szczęsny jäämässä Barcelonaan – Hansi Flick vaikuttunut maalivahdin painonpudotuksesta