Espanja ja Englanti tasapeliin Wembleyllä – Espanja kahden maalin takaa tasoihin lopussa
Kuva: Getty Images
Espanja haki tasapelin Englannilta ystävyysottelussa tiistai-iltana Wembleyllä lukemin 2-2
Espanja ei saanut oikeastaan mitään sen suurempaa aikaan ottelun aikana, vaikka pallonhallinta olikin odotetusti vierailla. Lauantain Makedonia-otteluun verrattaessa muuttuneella kokoonpanolla pelannut Espanja oli useaan otteeseen pulassa, kun Englanti sai pallonriistojen jälkeen suoraviivaisella ja nopealla pelaamisella. Se aiheutti huomattavia ongelmia Espanjan puolustuslinjan etäisyyksiin ja kenttätasapainoon.
Englanti teki avausmaalinsa jo kahdeksannella minuutilla pilkusta. Pepe Reina joutui kaatamaan Jamie Vardyn boksin sisällä ja Adam Lallana viimeisteli varmasti yhdestätoista metristä, vaikka Reina aavisti oikeaan suuntaan. Toisella jaksolla Vardy vei Englannin jo kahden osuman etumatkalle, kun Leicester-kärki pääsi puskemaan komeasti pelivälineen verkkoon maalin edestä.
Espanjan näennäiset maalipaikat tyrehtyivät useiden harhasyöttöjen takia hyökkäyskolmanneksella, mutta ottelun loppu oli vieraiden näkökulmasta varsin spektaakkelimainen. Kymmenen minuuttia ennen loppua kentälle tullut Iago Aspas kavensi ottelun varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla maajoukkuedebyytissä hienolla laukauksellaan yläkulmaan. Lisäajan viidennellä minuutilla Isco otti boksin sisällä pallon rinnalla haltuunsa ja málagalainen laukoi pallon varmasti isäntien verkkoon.
Englanti-Espanja 2-2
1-0 Adam Lallana (8.)
2-0 Jamie Vardy (48.)
2-1 Iago Aspas (89.)
2-2 Isco (95.)
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lamine Yamal löi Kylian Mbappén ennätyksen
- Barcelona ei jättänyt Mallorcalle minkäänlaista mahdollisuutta yllätykseen
- Barcelona vetäytyi virallisesti Euroopan Superliigasta – Real Madrid yksin jäljellä
- Peli peruttiin neljä tuntia ennen aloitusvihellystä – Real Oviedo harkitsee oikeustoimia
- La Ligan peli siirretään kentän huonon kunnon takia – ”Epävakaa ja kelvoton”
- Barcelonan puheenjohtajaehdokas korvaisi Decon – näin kommentoi Hansi Flick
- Mestaruusjahti tiukentuu, mutta Real Madridin hyökkäysvaihtoehdot ohenevat
- Copa del Reyn välieräparit arvottu – Atlético ja Barcelona iskevät yhteen
- Atléticolle surkeita uutisia murskavoitosta huolimatta
- Atlético Madrid marssi jatkoon murskalukemin – Lookmanille unelmadebyytti

- Real Madridin tilanne vaikeutui – Rodrygon pelikielto venyi myös toiseen osaotteluun
- Barcelona vetäytyi virallisesti Euroopan Superliigasta – Real Madrid yksin jäljellä
- Peli peruttiin neljä tuntia ennen aloitusvihellystä – Real Oviedo harkitsee oikeustoimia
- Girona-pomo tyrmistyi Ter Stegenin kohtalosta: ”Se on tragedia”
- La Ligan peli siirretään kentän huonon kunnon takia – ”Epävakaa ja kelvoton”
- Atléticolle surkeita uutisia murskavoitosta huolimatta