Borussia Dortmundin laituri sanoi Barcelonalle ei – ”Oli hyvin vaikeaa”

Raphaël Guerreiro siirtyi viime kesänä kasvattajaseurastaan Lorientista Borussia Dortmundiin. Jos asiat olisivat menneet vähän eri tavalla, portugalilainen pelaisi nyt Barcelonassa.
22-vuotias vasemman laidan pelaaja paljasti Canal+:n haastattelussa, että Barcelona oli hänestä kiinnostunut. Guerreiro päätti kuitenkin valita Dortmundin, jossa peliaikaa oli paremmin luvassa.
– Oli hyvin vaikeaa sanoa Barcelonalle ei, Guerreiro sanoi.
– Tuli hetki, jolloin minun oli tehtävä päätös. Borussia Dortmundin tarjous vakuutti minut.
– Minun on tällä kaudella pelattava säännöllisesti ja saatava minuutteja vyölle, jotta kehityn.
Viime kesä ei suinkaan ollut ensimmäinen, kun Guerreiro on saanut tarjouksia suurseuroilta. Vuosi sitten PSG lähestyi häntä.
– Sain tarjouksen PSG:ltä, mutta päätin jäädä Lorientiin. Halusin pelata mahdollisimman paljon ennen EM-kisoja. Se oli elintärkeä päätös, sillä sen ansiosta pääsin mukaan joukkueeseen, joka voitti EM-kultaa.
Portugalin A-maajoukkueessa Guerreiro on esiintynyt 15 kertaa. Hän oli merkittävässä roolissa EM-joukkueessa ja pelasi muun muassa finaalissa täydet minuutit. Dortmundissa on tällä kaudella tullut peliaikaa 12 ottelussa, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan. Tehoja Guerreiro on iskenyt kolmen maalin ja viiden maalisyötön verran.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan UCL-haaveet murenivat – Eric García: ”Kukaan ei luottanut meihin tällä kaudella”
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Barcelonan Mestarien liigan haaveet murskaksi hengästyttävässä trillerissä
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Inter-luotsi varoittaa Barca-tähdestä: ”Se on mahdotonta”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Lehti: Arsenal-tähti osoittanut kiinnostusta Real Madrid -siirrolle